31.01.2022 Loviisan koronarajoituksiin muutoksia 1.2.2022 alkaen: tilasulku kumotaan ja sisätilojen kokoontumisrajoitus kevenee Loviisan kaupungissa voimassa oleviin koronarajoituksiin tulee muutoksia 1.2.2022 alkaen Etelä-Suomen aluehallintoviraston uusien päätöksien mukaisesti. Tilojen sulkupäätös kumotaan kokonaan, ja sisätiloissa voi jatkossa järjestää enintään 50 hengen yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, jos osallistujilla on määritelty istumapaikka. Etelä-Suomen aluehallintovirasto julkaisi 31.1.2022 päätöksiä, joilla Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueen ja siten myös Loviisan tämänhetkisiä koronarajoituksia puretaan ja lievennetään. Päätökset tulevat voimaan tiistaina 1.2.2022. Liikunta-, harrastus- ja virkistystilojen sulku kumotaan Aluehallintovirasto kumoaa Uudenmaan alueelta kokonaan tiettyjen liikunta-, harrastus- ja virkistystoimintaan käytettävien tilojen sulkemiseen velvoittavan päätöksen. Helmikuun alusta alkaen siis kaikki tähän asti aluehallintoviraston päätöksellä suljettaviksi määrätyt tilat voi avata asiakkaille ja yleisölle. Loviisan kaupungin kuntosalit avautuvat tiistaina 1.2.2022 kello 15. Sisätiloissa voi järjestää enintään 50 hengen kokoontumisia Lisäksi aluehallintovirasto lieventää Uudenmaan alueen yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia koskevaa kokoontumisrajoitusta. Helmikuun alusta alkaen sisätiloissa voi järjestää enintään 50 hengen yleisötilaisuuksia tai yleisiä kokouksia, jos yleisöllä tai osallistujilla on määritellyt istumapaikat. Jos määriteltyjä istumapaikkoja ei ole, minkään kokoisia kokoontumisia ei voi järjestää sisällä. Kokoontumisrajoitukset koskevat muun muassa teatteri- ja elokuvateatterinäytöksiä, konsertteja, urheiluotteluja, jos niissä on yleisöä, ja muita vastaavia sisätiloissa järjestettäviä tapahtumia. Päätös on voimassa 1.–15.2.2022. Loviisan kansalaisopisto palaa lähiopetukseen 1.2.2022 alkaen. Osa harrastuksista eli sisäliikunta, tanssi ja kuorolaulu aloittavat kuitenkin vasta 8.2. Tilojen käytöstä vastaavat toimijat tai tilaisuuksien järjestäjät voivat edellyttää asiakkailta tai osallistujilta koronapassia, mutta passia ei voi tällä hetkellä käyttää vaihtoehtona rajoituksille. Terveysturvallisuus varmistettava jatkossakin Uudellamaalla on edelleen 1.–15.2.2022 voimassa aluehallintoviraston päätös, joka koskee laajasti erilaisten asiakas- ja yleisötilojen terveysturvallista käyttöä ja velvoittaa lähikontaktien aiheuttaman tartuntariskin ehkäisemiseen. Päätöksen mukaisesti tilojen käytöstä vastaava toimija voi huomioida terveysturvallisuuden ja ehkäistä tartuntariskiä itse esimerkiksi porrastamalla kävijöiden tuloa, rajaamalla asiakasmäärää tai sijoittamalla asiakaspaikat riittävän etäälle toisistaan. Voimassa on edelleen yleiset hygieniasäännöt, eli asiakkailla tulee olla mahdollisuus pitää halutessaan turvavälejä, pestä kädet, ja lisäksi maskisuositus on yhä voimassa. Tarkempaa tietoa päätöksen sisällöstä käytännössä on aluehallintoviraston verkkosivuston usein kysyttyä koronasta -osiossa. Tämä määräys ei koske oppilaitosten toimintaa, varhaiskasvatusta, ammattiurheilemista eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa. Etelä-Suomen aluehallintoviraston tiedote 31.1.2022. Lisätietoja Loviisan sosiaali- ja terveyspalveluiden sivuilta. Jaa: Linkki kopioitu leikepöydälle