Pääkirjaston aukioloaikoja supistetaan toistaiseksi

Loviisan pääkirjasto on maanantaista 19.6.2017 lähtien toistaiseksi avoinna vain neljänä päivänä viikossa. Syynä aukioloaikojen supistamiseen ovat pääkirjaston sisäilmaongelmat, joiden takia henkilökunta siirtyy osittain työskentelemään lähikirjastoissa ja muissa väistötiloissa.

Pääkirjasto on avoinna maanantaisin kello 13–18, tiistaisin kello 10–15, torstaisin kello 13–18 ja perjantaisin kello 10–15. Keskiviikkoisin ja viikonloppuina kirjasto on suljettu. Juhannusviikolla pääkirjasto on poikkeuksellisesti avoinna torstaina 22.6. kello 10–15 ja juhannusaattona 23.6. suljettu.

Pääkirjastosta otettiin talvella runsaasti materiaali- ja pölynäytteitä. Kirjastosta ei ole löytynyt aktiivista mikrobikasvustoa, mutta osassa tiloista on toksista pölyä. Pääkirjastossa tehtiin talven ja kevään aikana suursiivous, jolla pyrittiin poistamaan kirjoihin ja huonetiloihin kerääntynyttä pölyä. Suursiivous on tältä erää saatu valmiiksi.

Kunnostussuunnitelmalle hintalappu kesän aikana

Arkkitehti Pekka Saatsi laati keväällä kaksi vaihtoehtoista suunnitelmaa kirjastorakennuksen kunnostamiseksi, joista laajempi on edennyt tarkempaan valmisteluun. Saatsi ja kaupungin tilapalvelu purkavat hankesuunnitelman alkukesän aikana kustannusarvioksi. Tarkoituksena on, että suunnitelma tulee kaupunginhallituksen käsittelyyn elokuussa.

Saatsi esitteli pääkirjaston kunnostussuunnitelmia toukokuussa avoimessa tiedotus- ja keskustelutilaisuudessa. Suunnitelmat löytyvät Loviisan kaupungin verkkosivuilta www.loviisa.fi/sisailma.

Lisätietoja:

sivistysjohtaja Thomas Grönholm, puh. 0440 555 250, thomas.gronholm@loviisa.fi

kirjastonjohtaja Danielle Backström, puh. 040 778 6385, danielle.backstrom@loviisa.fi

tilapäällikkö Antti Kinnunen, puh. 0440 555 412, antti.kinnunen@loviisa.fi