Satuviikko Loviisassa 16.–22.10.2023

Satuviikko tulee jälleen!

Yhdessä Koppa-verkoston (lasten ja nuorten kulttuuriverkoston) kanssa myös Loviisassa vietetään satuviikkoa lokakuussa. Viikko rakentuu valtakunnallisen satupäivän ympärille, jota juhlitaan koko maassa tiistaina 18.10. Valtakunnallisen teemapäivän tavoitteena on luoda lapsille, nuorille ja aikuisille yhteinen elämys arjen kiireiden keskellä ja tarjota kaikenikäisille mahdollisuus uppoutua yhdessä sadun maailmaan. Saduilla, lastenkirjallisuudella ja -kulttuurilla on valtava merkitys lapsen kielen kehitykselle, mielikuvituksen mahdollisuuksien käsittämiselle ja taiteen vastaanottamisen oppimiselle. Laadukas lastenkulttuuri antaa mahdollisuuksia myös vaikeiden kysymysten käsittelemiseen.

Satupäivänä satuja luetaan, esitetään ja käsitellään kaikenikäisten kanssa teattereissa, kirjastoissa, kirjakaupoissa, kouluissa, päiväkodeissa, vanhainkodeissa, kulttuurikeskuksissa ja museoissa ympäri maan. Yhteisen juhlapäivän avulla halutaan nostaa esille satujen merkitystä lapsen maailmassa ja muistuttaa siitä riemusta, jonka yhdessä koettu, hieno tarina synnyttää!

Loviisan satuviikolla on mahdollista tutustua sadun maailmaan monella tapaa: Pääkirjastossa on leluista koottu näyttely, joka tarjoaa katseltavaa ja ihmeteltävää monelle ikäpolvelle. Lisäksi päiväkodeissa, eskareissa sekä kaikille avoimesti kirjastossa järjestetään satutuokioita. Komendantin talon vintillä on mahdollisuus tiistaina 17.10. klo 15–18 välillä lukea satuja joko itsekseen tai toisille, ja klo 17-18 vierailee satutäti Teatteri Fabelista. Huom! Museoon on tiistaisin vapaa pääsy! Torstaina 19.10. klo 18 esiintyy Loviisassakin Taiteen perusopetusta tarjoava Teatteri Soittorasia suomenkielisellä näytelmällään Adalmiinan helmi Kino Marilynissä.

Satuviikon aikana käynnistyy myös Koppa -verkoston (lasten- ja nuorten kulttuuriverkoston) yhteinen julistekilpailu alueen alakouluille, josta seuloutuu sitten vuoden 2024 lasten kulttuuriviikkojen juliste. Vuosi 2024 tulee olemaan Kirsi Kunnaksen juhlavuosi, joka tullaan huomioimaan myös julistekilpailussa.

Valtakunnallista Satupäivää vietetään 18.10. Toiveena on, että satupäivää vietettäisiin päiväkodeissa, kouluissa, vanhainkodeissa ja ihan jokaisen omassa kodissa! Osoitteessa satupaiva.org löytyy paljon hyviä ideoita päivän viettoon. Nappaa sieltä omasi ja halutessasi ja halutessasi jaa kuvaa päivän vietosta tai tuotoksista Instagramiin tunnuksin #kulttuuriloviisa #satuviikkoloviisa #sagoveckanlovisa, ja vietetään sitä näin myös yhdessä!

Tervetuloa mukaan satujen ihmeelliseen maailmaan!

Satuviikon ohjelma Loviisassa

2.31.10.2023  Lelunäyttely

Loviisan pääkirjasto, Kuningattarenkatu 3

Näyttelyssä voi tutustua leluihin sekä oppia lisää niiden historiasta. Mikä lelu on todennäköisesti vanhin, miten Barbie-nukke syntyi ja miksi Kindermunia ei ole olemassa Amerikassa? Jos uteliaisuus leluja kohtaan herää, voi kirjanäyttelystä lainata leluja käsitteleviä kirjoja.
Lue näyttelystä lisää tiedotteesta.

16.–22.10.  Kirjaston satutuokiot & satujoogaa Loviisan päiväkodeissa

17.10 klo 1518 Kommendantintalon vintillä avoin satuhuone – lue itseksesi tai muille tai Hannan kanssa!

17-18 Satutäti Hanna Fagerudd teater Fabelista paikalla myös!

Pe 20.10. klo 10.0010.30  Ruotsinkielinen avoin satutuokio Pernajan kirjastossa

To 19.10. klo 18.00

Teatteri Soittorasia: Adalmiinan helmi, Kino Marilyn. Liput 5€/lapsi. Aikuinen ilmaiseksi lapsen seurassa. Esitys on suomeksi.

To 26.10. klo 10.0010.30  Ruotsinkielinen satutuokio Loviisan pääkirjastossa.