22.02.2022 Tilojen terveysturvallisuudesta huolehdittava edelleen Etelä-Suomen aluehallintovirasto jatkaa päätöstä, joka velvoittaa asiakas- ja yleisötilojen käytöstä vastaavia toimijoita ehkäisemään lähikontaktien aiheuttamaa tartuntariskiä. Määräys on voimassa 15.3.2022 asti Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella, johon myös Loviisa kuuluu. Mitään toimintaa tiloissa ei ole määräyksen myötä kielletty eikä esimerkiksi tietyn mittaisia turvavälejä edellytetä, vaan määräyksen tarkoitus on tehostaa terveysturvallisuustoimia. Toimija arvioi itse, millaisin toimin tartuntariskiä voi pienentää: kyseeseen voi tulla esimerkiksi asiakaspaikkojen väljä sijoittelu, ilmanvaihdon tehostaminen tai kävijöiden tulon porrastaminen. Määräys koskee esimerkiksi liikuntatiloja, kauppoja, kirjastoja ja museoita henkilömäärästä riippuen. Myös yleisötilaisuuksiin käytetyt tilat kuuluvat määräyksen piiriin. Tarkempaa tietoa määräyksen sisällöstä on aluehallintoviraston verkkosivujen Usein kysyttyä koronasta -osiossa. Tasaantuneen epidemiatilanteen ansiosta aluehallintovirasto on jo purkanut suurimman osan Uudenmaan ja koko Etelä-Suomen koronavirusrajoituksista. Tartuntamäärät ovat kuitenkin edelleen korkealla tasolla, eikä epidemia ole ohi. Hygieniasuositusten noudattaminen, maskin käyttö ja rokotusten ottaminen on edelleen tärkeää. Lisätietoja: Etelä-Suomen aluehallintoviraston tiedotteesta 21.2.2022 ja Loviisan kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluiden verkkosivuilta. Jaa: Linkki kopioitu leikepöydälle