Yli puolet loviisalaisista on saanut koronarokotteen

Yli puolet kaikista Loviisan asukkaista on saanut ensimmäisen koronavirusrokotteen. Tiistaiaamuun 25.5.2021 mennessä ensimmäisen rokotteen oli saanut 54 prosenttia loviisalaisista ja toisen rokotteen yli 8 prosenttia.

Yli 16-vuotiaiden rokotettujen loviisalaisten osuus nousee jo yli 60 prosenttiin: 25.5.2021 luku oli 60,1 prosenttia. Tällä hetkellä Suomessa annetaan rokotteita vain yli 16-vuotiaille.

– Olemme iloisia siitä, miten aktiivisesti loviisalaiset ovat hakeutuneet rokotuksiin. Kuntalaiset auttavat näin sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja koko kaupunkia kohti valoisampaa tulevaisuutta, kiittää perusturvajohtaja Carita Schröder.

Koronarokotus antaa hyvän suojan vakavaa tautimuotoa vastaan, ja tartunnan todennäköisyys vähenee. Koronarokotus ei kuitenkaan täysin poista tartunnan saamisen ja viruksen tartuttamisen riskiä.

– Koronavirusepidemiaa ei ole vielä voitettu Loviisassakaan. Myös rokotettujen on syytä edelleen noudattaa turvallisuusohjeita: huolehtia turvaväleistä, käyttää kasvomaskia, pestä käsiä ja noudattaa muita koronasuosituksia ja -rajoituksia, muistuttaa perusturvajohtaja Carita Schröder.

Tietoa koronarokotuksista Loviisan kaupungin verkkosivustolla