Koronavirus covid-19

Koronaviruksen aiheuttamaa tautia ei useinkaan voi erottaa muista hengitystieinfektioista oireiden perusteella. Lievää koronavirusinfektiota hoidetaan samalla tavoin kuin tavallista flunssaa.

Jos yleisvointi laskee tai oireet ovat vakavia, on syytä olla yhteydessä terveydenhuoltoon, kuten aina muidenkin sairastumisien kohdalla.

Riskiryhmiin kuuluvien kannattaa matalalla kynnyksellä olla yhteydessä omaan terveydenhuoltoonsa. Riskiryhmäläisillä koronaoireiden hoitoon on mahdollista aloittaa tarvittaessa lääkehoito.

Aiemmin suositeltiin, että koronaan sairastunut välttäisi kontakteja viisi vuorokautta oireiden alusta. Nyt voi toimia kuten tavallisen flunssan ja nuhakuumeen kanssa:

  • Hengitystieinfektioon sairastuneena on hyvä jäädä kotiin lepäämään.
  • Töihin, kouluun ja päiväkotiin voi palata, kun oireet ovat selvästi vähentyneet ja mahdollinen kuume on poissa.
  • Lapsen kohdalla on hyvä odottaa, että lapsi jaksaa osallistua opetukseen tai varhaiskasvatuksen toimintaan.
  • Työpaikat voivat antaa omia ohjeistuksia.

Koronalle altistuneet voivat jatkaa arkeaan normaalisti

Vaikka perheessä olisi koronatartunta, voivat muut perheenjäsenet mennä normaalisti esimerkiksi töihin, kouluun, päiväkotiin ja harrastuksiin, jos he itse ovat oireettomia.

Koronatestaus

Koronan kotitestejä voi edelleen käyttää halutessaan.  Koronatestejä tehdään terveydenhuollossa, jos henkilöllä on koronavirukseen liittyviä oireita ja lisäksi jos

Käsienpesu, yskiminen ja kasvomaskin käyttö

Hengitystieinfektioita vältetään parhaiten huolehtimalla käsi- ja yskimishygieniasta ja joissakin tilanteissa kasvomaskia käyttämällä ja pitämällä etäisyyttä muihin ihmisiin. THL korostaa henkilön omaa harkintaa kasvomaskin käytössä. Kasvomaskin käytön jatkamista suositellaan rokotussuojan tasosta riippumatta kaikille 12 vuotta täyttäneille, kun oleskellaan sisätiloissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa ja myös ruuhkaisissa liikennevälineissä.

Maskin käyttöä suositellaan lisäksi erityisesti:

  • niille, jotka hakeutuvat koronaepäilyn vuoksi hoitoon tai testiin
  • niille, joilla on hengitystieinfektion oireita, mutta kodin ulkopuolella liikkuminen on välttämätöntä
  • niille, jotka tietävät altistuneensa koronavirukselle (esimerkiksi perheessä on todettu tartuntoja) ja kodin ulkopuoliset lähikontaktit eivät ole vältettävissä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaille ja potilaille sekä yksiköissä vieraileville suositellaan myös edelleen maskin käyttöä potilasturvallisuuden vuoksi.

Koronainfektio ja verisuonitukoksille altistava tila

Koronavirusinfektioon liittyy jonkin verran kohonnut riski saada verisuonitukoksia. Osa sairastuneista hyötyy pistettävästä tukoksenestolääkityksestä, jonka saa terveysasemalta. Jos olet lieväoireinen ja kuumeeton, ei tarvetta tukoksenestolääkitykseen yleensä ole. Jos sinulla on kuumetta (yli 37,5°C), yskää tai hengenahdistusta, olet raskaana, synnyttänyt kuuden viikon sisällä tai joudut olemaan sairauden takia jatkuvasti vuodelevossa, tutustu riskitekijöiden listaan. 

Mikäli olet saanut positiivisen testituloksen joko kotitestistä tai virallisesta laboratoriovarmistetusta koronavirustestistä ja sinulla on listassa mainittuja riskitekijöitä, soita Loviisan terveyskeskuksen puhelinpalveluun numeroon puh. 019 505 1300 (1.1.2023 alkaen 019 5600 300) ma–pe kello 8–15.

Paxlovid-koronaviruslääke

Paxlovid on avohoidossa otettava koronaviruslääke aikuisille, joilla on riski saada vakava koronavirustauti sairauden, puolustuskykyä heikentävän lääkehoidon tai iän takia.

Noudatamme HUS:in ohjeita lääkehoidon kohderyhmistä. Tarkista, kuulutko potilasryhmään, joka voi saada lääkettä covid-19-tautiin: HUS: Koronalääkitys. Sivulta löydät myös yhteystiedot erikoissairaanhoidon potilaille. Jos kuulut potilasryhmään, joka voi saada lääkettä, mutta et ole erikoissairaanhoidon potilaana riskitautisi vuoksi, soita Pihlajalinnan keskitettyyn Paxlovid -puhelinpalveluun, puh. 040 541 1688, ma–su klo 9–16.