Mattojen peseminen ulkona kuuluu kesään

Mattojen peseminen ulkona veden ääressä on hauskaa puuhaa. Se on hyvää hyötyliikuntaa ja ympäristöystävällistäkin, etenkin kun luet seuraavat ohjeet ja vinkit ympäristöystävälliseen pyykkäämiseen.

Mattojen pesu järvessä tai meressä likaa vesistöjä ja edesauttaa rehevöitymistä ja siten esimerkiksi leväongelmia. Jokien kaltaiset pienet vesistöt voivat vahingoittua vähäisestäkin pesuvesikuormituksesta. Mattojen pesuvesissä voi olla runsaasti ravinteita ja muita vettä likaavia aineita.

Oman talouden mattojen ja muiden tekstiilien pesu ranta-alueilla tulee järjestää siten, etteivät pesuvedet valu suoraan vesistöön.

Yleiseen sekä ammattimaiseen sekä laajamittaiseen pesuun on oltava tähän tarkoitukseen rakennetut pesupaikat, joista jätevedet johdetaan yleiseen jätevesiviemäriin tai muuhun hyväksyttyyn jätevesien käsittelyyn. (Loviisan kaupungin ja Lapinjärven kunnan ympäristönsuojelumääräykset)

Matonpesu

Vihreitä vinkkejä maton pesuun
  • Matot pitää pestä kuivalla maalla ja imeyttää huuhteluvedet maahan.
  • Parasta olisi pestä matot viemäröidyllä pesupaikalla
  • Vaikka täysin ympäristöystävällisiä pesuaineita ei ole, haittoja voidaan pienentää käyttämällä ympäristömerkittyjä tuotteita. Vältä fosfaattipitoisia pesuaineita, sillä ne rehevöittävät vesistöjä.
  • Tahrojen poistoon ja värien kirkastamiseen sopii etikka.