Veneily

Loviisanlahden kimmeltävä vesi houkuttelee vesille. Myös Loviisan syvät, tummavetiset järvet sekä kauniit jokimaisemat ja purot kutsuvat äärelleen. Veneilijät voivat suunnata vesille moottorin, purjeiden tai airojen avulla.

Loviisan vesialueilla on kymmeniä hienoja virkistyskohteita, joissa on hyvät rantautumismahdollisuudet, hiekkaiset uimarannat, telttailuun soveltuva maasto ja nuotiopaikkoja. Esimerkiksi Lilla Rövarnin, Hautasaaren, Ruutikellarisaaren, Kråkholman tai Dunkahällin saarilla ei ole lainkaan loma-asutusta.

Loviisan pieniä, herkkiä järviä ja lampia suojellaan siten, että niillä liikutaan vain soutuveneellä tai akkumoottorin kuljettamana. Merellä veneiltäessä täyttyy ottaa huomioon myös rauhoitettujen lintujen pesimisalueet.

Loviisan vierasvenesatamat ja -laiturit

Loviisan Laivasilta 60° 27,2’ N/ 26° 14,2’ E

Vierasvenesatama
Väyläsyväys: 2,7 m
Paikkaluku: 60
Kiinnitys: poiju, aisa
Loviisan vierasvenesatama
Laivasilta sijaitsee Loviisanlahden pohjukassa. Laivasillan alueella on kesäravintoloita, merenkulkumuseo ja näyttelyitä. Lisätietoja Laivasillan alueesta. Keskusta palveluineen on n. 500 m päässä. Satama on avoinna 1.6.–31.8. päivittäin. Touko- ja syyskuussa sopimuksen mukaan.
Lisätietoja: satamaisäntä 040 740 7308
Palvelut satamassa: neuvonta/infotaulu, kioski, polkupyöränvuokraus, kesäterassi, sähköpiste, juomavettä, talousjätehuolto, jätevesisäiliön imutyhjennys, polttoainetta, veneluiska, ravintoloita, sauna, lasten leikkipaikka, nähtävyys, WC.
Palvelut veneilijöiden oleskelutiloissa: saunat, suihkut, pyykinpesu- ja kuivauskoneet, TV, WC, inva-WC, liesi, jääkaappi

Svartholman  merilinnoitus 60°22,8’ N/ 26° 18,1’ E

Vieraslaituri
Väyläsyväys: 1,0–3,9 m
Paikkaluku: noin 65
Kiinnitys: poiju, aisa, kylkikiinnitys Svartholman  linnoitussaari on  mainio koko perheen veneilykohde. Linnoituksessa on näyttely, joka  esittelee saaren historiaa. Saaressa on myös kesäravintola, josta saa lapsille ja aikuisille suunnattuja esitteitä omatoimiseen kierrokseen saaressa. Lisätietoja Svartholmasta täältä. Laiturimaksu: ilmaiset vierasvenepaikat
Palvelut satamassa: kahvila-ravintola, käymälä, talousjätehuolto, nuotiopaikka, luontopolku, lasten leikkipaikka, nähtävyys, WC, puuvaja.

Kabböle 60° 18,3’ N / 26° 04,9’ E

Palvelusatama
Väyläsyväys: 1,5-3,0 m
Paikkaluku: 5–10
Kiinnitys: ankkuri, poiju, laituri / maksullinen
Lisätietoja: Café Kabböle Marina, puh. 040 070 1570, 040 061 5255, kabbolemarina.fi
Palvelut satamassa: WC, kauppa, kahvila, kesätori, polttoainetta, juomavettä, talousjätehuolto, käymälä, kioski, pesutupa, sähköpiste, veneluiska, lasten leikkipaikka.

Bockhamn 60° 16,0’ N/ 26° 00,2’ E

Retkisatama
Väyläsyväys: 2 m
Kiinnitys: laituri, ankkuri, poiju, kiinnitysrengas
Virkistysalue Byön saarella, joka kuuluu Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen retkisatamiin. uudenmaanvirkistysalueyhdistys.fi
Palvelut satamassa: nuotiopaikka, käymälä, infotaulu, laituri

Lillfjärden 60° 16,5’ N/ 26° 06,0’ E

Retkisatama
Kiinnitys: ankkuri, poiju, laituri, kiinnitysrengas
Lillfjärdenin alue muodostuu Hästön, Fallholmenin ja Hamnholmenin saarista, jotka kuuluvat Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen retkisatamiin. uudenmaanvirkistysalueyhdistys.fi
Hästön
Palvelut satamassa: laituri, nuotiopaikka, käymälä
Fallholmen
Palvelut satamassa: nuotiopaikka, käymälä, neuvonta/infotaulu
Hamnholmen
Palvelut satamassa: nuotiopaikka, käymälä, neuvonta/infotaulu

Rönnäs 60° 22,0’ N /26° 03,5’ E

Vieraslaituri
Väyläsyväys: 2,5 m
Paikkaluku: 4–6
Kiinnitys: ankkuri j a kylki
Laituri sijaitsee n. 1 km päässä Saaristomuseosta, Museotie 1, 07750 Loviisa, skargardsmuseum.blogspot.fi
Palvelut satamassa: nuotiopaikka, nähtävyys, käymälä

Lähistöllä sijaitsee Rönnäsin vapaa-ajanalue, jossa on golf- ja tenniskenttä ja lomamökkejä, ronnas.fi, seagolf.fi

Backstensstrand 60° 25,6’ N /26° 02,9’ E

Vieraslaituri
Väyläsyväys: 1,0–3,5 m
Paikkaluku: 4–5
Kiinnitys: ankkuri, kylkikiinnitys (max 2 h) Laituri sijaitsee Pernajan kirkonkylässä. Palvelut satamassa: nuotiopaikka, veneluiska
Noin 1 km päässä nähtävyys Pernajan Pyhän Mikaelin kirkko, Pernajantie 330 ja  kesäkahvila Bric & Brac, Pernajantie 275, 07930 Pernaja, puh. 040 766 1611