2. Hirsilaituri

Saaren hirsilaituri ja lähisaaret
Nykyinen hirsilaituri linnoituksen pääportin edessä on kopio samalla paikalla 1700-luvulla sijainneesta laiturista, joka oli lastauslaituri. Tänne tuli laivoja Loviisasta ja muualtakin mukanaan ruokaa, ammuksia ja muita tarvikkeita.

Svartholman ja mantereen välissä on muutamia pieniä saaria, jotka kuuluivat myös linnoitukseen.

Lähimpänä on Hautausmaasaari, jonne haudattiin Svartholmassa kuolleita sotilaita ja vankeja. Siellä on vieläkin muutamia hautakiviä, muiden muassa vankilan johtaja eversti Herman Tillo on haudattu sinne.

Ruutikellarisaaressa sijaitsi suuri ruutivarasto. Saaressa näkyy vielä nykyisinkin ruutivaraston perustusten rauniot. Ruutikellarisaaresta vasemmalle on Arestisaari, jonne vietiin Svartholmasta huonosti käyttäytyviä miehiä muutaman päivän arestiin. Arestisaaresta on vain parikymmentä metriä rantaan, mutta ihmiset eivät ilmeisesti 1700-luvulla vielä yleisesti osanneet uida, eli he eivät siis pystyneet karkaamaan uimalla.