Loviisan kokonaispäästöt ovat pienentyneet merkittävästi pitkällä aikavälillä – viime vuosina myönteinen kehitys on ollut hitaampaa

Päästöjen jakauma -kaavio.
Loviisan päästöjen jakauma 2005-2023.

Suomen ympäristökeskuksen mukaan kuntien kasvihuonekaasupäästöt ovat laskeneet vuonna 2023 noin yhdeksän prosenttia vuoteen 2022 verrattuna. Myönteinen kehitys johtuu pääosin energiasektorin eli sähkön- ja kaukolämmöntuotannon puhdistumisesta.

Loviisan osalta kokonaispäästöt ovat vähentyneet neljä prosenttia verrattuna vuosien 2022 ja 2023 välillä. Vuoteen 2005 verrattuna kokonaispäästöt ovat pienentyneet 41 prosenttia. Kun verrataan Loviisan päästökehitystä koko maan keskiarvoon (-37 %), Loviisan päästökehitys on ollut myönteisempää. Taajaan asuttujen kuntien keskiarvoon (-31 %) verrattuna Loviisan päästökehitys on ollut vieläkin myönteisempää. Vuonna 2023 kolme suurinta päästösektoria Loviisassa olivat tieliikenne, maatalous ja työkoneet.

Vuonna 2023 päästöjen määrä Loviisassa asukasta kohden on ollut 6,3 tCO2e, mikä on korkeampi kuin koko maan keskiarvo (5,0 tCO2e/asukas). Vertailuvuodesta 2005 lähtien asukaskohtaiset päästöt ovat vähentyneet 36 prosenttia. Taajaan asuttujen kuntien keskiarvoon (-29 %) verrattuna päästökehitys vertailuvuodesta on ollut myönteisempää.

Loviisan kaupunki aikoo panostaa jatkossa vielä enemmän päästöjen vähentämiseen ja tätä varten tullaan laatimaan suunnitelma.

– Syksyllä 2025 lähdemme tekemään kaupungille ilmasto-ohjelmaa, jolla vielä puristetaan tavoitteeseen eli hiilineutraaliuteen vuonna 2035, kiteyttää Loviisan kaupunginjohtaja Tomas Björkroth.