Nelosluokkalaiset tutustuvat orkesteriin Sibeliuspäivien koululaisnäytöksessä

Sibeliuspäivät 2025 PSMO Ensemble

PSMO Ensemble

Noin 200 nelosluokkalaista täyttää Loviisan Seurahuoneen perjantaiaamuna 12.9.2025, kun Loviisan Sibeliuspäivät käynnistyvät koululaisnäytöksellä. Konsertti järjestetään yhteistyössä Loviisan kulttuuripalveluiden ja Porvoon seudun taideopiston kanssa, ja se on suunnattu kaikille Loviisan ja Lapinjärven nelosluokkalaisille osana kaupungin kulttuuripolkua.

Kulttuuripolku on Loviisan kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma perusopetuksen oppilaille. Neljännen luokan teemana on musiikki, johon kuuluu sekä konserttielämys että musiikkiopiston opettajien vierailut kummiluokissa.

Perjantain konsertissa kuullaan Camille Saint-Saënsin eläväinen Eläinten karnevaali, jonka esittää PSMO Ensemble kapellimestari Antti Hartikaisen johdolla. Tämä 14-osainen sävellyssarja on kirjoitettu pienelle orkesterille ja esittelee hauskalla tavalla eri eläimiä. Teos syntyi vuonna 1886, kun Saint-Saëns oli lomalla. Aluksi säveltäjä suhtautui siihen varauksella ja pelkäsi sen kepeän luonteen vahingoittavan mainettaan vakavan musiikin säveltäjänä. Hän kielsi sen esittämisen – mutta kuolemansa jälkeen teoksesta tulikin yksi hänen rakastetuimmistaan.

Tutustu Loviisan Sibeliuspäivien ohjelmaan

Kulttuuripolku uudistuu SKAPA-hankkeen myötä

Loviisan kaupungin Kulttuuripolkua uudistetaan parhaillaan. Svenska kulturfondenin tukemassa kolmivuotisessa SKAPA-hankkeessa kehitetään parhaillaan niin kutsuttua EXIT-suunnitelmaa, jonka tavoitteena on laajentaa taidekasvatusta ja juurruttaa se pysyväksi osaksi koulun ja varhaiskasvatuksen opetussuunnitelmaa.

Loviisan kulttuurikylpy – SKAPA-hanke pyrkii vahvistamaan lasten ja nuorten hyvinvointia parantamalla taidekasvatuksen saavutettavuutta. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni lapsi ja nuori pääsisi osalliseksi taideopetuksesta. Hankkeen kautta tuodaan eri taiteenalat osaksi varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen arkea.

SKAPA-hankkeen keskeisenä tavoitteena on luoda pitkäaikaisia yhteistyömalleja ja uusia rakenteita taidekasvatukseen.

Lisätietoa SKAPA-hankkeesta