26.02.2026 Anna ideasi osallistuvaan budjetointiin 12.3.2026 mennessä Mihin tarkoitukseen Loviisan kaupungin tulisi käyttää 30 000 euroa? Osallistuvassa budjetoinnissa asukkaat pääsevät suoraan vaikuttamaan siihen, mihin yhteisiä verovaroja käytetään. Osallistuvan budjetoinnin ideointivaiheessa asukkaat voivat ehdottaa, millaisiin hankkeisiin vuoden 2026 talousarvioon varattu 30 000 euron määräraha voitaisiin käyttää. Ehdotuksia voi jättää 12.3.2026 asti. Ideointivaiheen jälkeen kaupungin asiantuntijat arvioivat ehdotusten toteuttamiskelpoisuuden arviointikriteerien perusteella ja valitsevat jatkoon pääsevät ehdotukset. Asukkaat voivat kevään 2026 aikana äänestää jatkoon valittujen joukosta hanketta, jonka toivovat toteutuvan. Äänestyksen perusteella toteutettavaksi valitaan yksi tai useampi hanke, joihin budjettiin varattu 30 000 euron määräraha riittää. Mikä toisi kultareunuksen arkeen? Osallistuvaa budjetointia on Loviisassa aiemmin tehty kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla toteutukseen päätyi Ruukin liikennepuiston uudistaminen Ruotsinpyhtään kirkonkylässä. Viime vuonna toteutettavaksi valittiin katetun katsomon rakentaminen Liljendalin urheilukentälle. – Kahdella aiemmalla osallistuvan budjetoinnin kierroksella voittajaksi on noussut infrahanke. Toivomme nyt erityisesti ideoita, joilla edistetään Loviisan elinvoimaa ja yhteisöllisyyttä, esimerkiksi pienehköjä kertaluonteisia tapahtumia tai tempauksia – jotain, jolla tuodaan pientä kultareunusta arkeen, kannustaa Loviisan elinkeinojohtaja Minna Kajaste. Jätä ehdotuksesi Anna osallistuvan budjetoinnin ehdotuksesi sähköisellä lomakkeella tai paperilomakkeella asiakaspalvelutoimisto Lovinfossa viimeistään 12.3.2026. Alaikäiset voivat jättää ehdotuksia yhdessä huoltajan tai opettajan kanssa. Ehdotuksia voivat jättää myös seurat ja yhdistykset. Tutustuthan ehdotuksien arviointikriteereihin ennen kuin jätät ehdotuksesi. Ehdotuksien arviointikriteerit Ehdotus on toteutettavissa laadukkaasti enintään 30 000 euron määrärahalla. Ehdotuksen toteuttaminen on kaupungin toimivallassa. Ehdotus on toteutettavissa budjettivuoden 2026 aikana. Ehdotus edistää Loviisan strategian toteutumista (visio, arvot ja strategiset tavoitteet). Ehdotus ei aiheuta kaupungille huomattavia jatkuvia henkilöstökuluja tai ylläpitokustannuksia. Ehdotus on voimassa olevan kaavan tai kaupungin toimivaltaisen toimielimen tekemien päätösten mukainen. Ehdotus on linjassa kaupungin toimintaa ja palveluja koskevien kehittämissuunnitelmien tai ohjelmien kanssa. Ehdotus ei tavoittele taloudellista voittoa. Tervetuloa mukaan ideoimaan! Anna ehdotuksesi Jaa: Linkki kopioitu leikepöydälle