02.11.2026 Ehkäisevän päihdetyön viikko 45 – Teemana nuoret ja nikotiini Tällä viikolla vietämme ehkäisevän päihdetyön viikkoa. Vuoden 2026 teemana on nuoret ja nikotiini. Teema on ajankohtainen, sillä erityisesti nikotiinipussien käyttö on yleistynyt nuorten keskuudessa myös Itä-Uudenmaan alueella. Kouluterveyskyselyn (2025) mukaan nikotiinipussien päivittäinen käyttö on yleistynyt eri oppilaitoksissa Itä-Uudenmaan alueella. Vuoden 2025 kyselyn mukaan päivittäin nikotiinipusseja käytti 7 prosenttia 8. ja 9. luokan oppilaista sekä 8 prosenttia lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoista. Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijoista päivittäistä käyttöä oli jopa 30 prosentilla vastaajista. Nikotiinipussien käyttö oli kasvanut merkittävästi aiempaa kyselyyn verraten. Myös syksyn 2026 Päihdetilannekyselyssä alueen asukkaiden havainnot nikotiinipussien käytöstä olivat lisääntyneet Itä-Uudellamaalla. Vaikka useimmat nuoret tunnistavat nikotiinituotteiden haitat, käyttöä esiintyy silti paljon Nuorten kulttuuri ja päihteet 2026-raportin mukaan 95 prosenttia nuorista pitää nikotiinituotteita ainakin jonkin verran haitallisina. Silti moni nuori kertoo käyttävänsä nikotiinituotteita esimerkiksi keskittymisen, stressin tai sosiaalisen paineen vuoksi. Moni nuori tunnistaa myös riippuvuuden mekanismin nikotiinituotteiden käytön taustalla. Nikotiinituotteet voivat joskus näyttäytyä nuorille harmittomina tai vähemmän haitallisina vaihtoehtoina. Todellisuudessa nikotiini vaikuttaa kehittyviin aivoihin ja voi heikentää keskittymiskykyä, lisätä mielialaoireita sekä heikentää unta, palautumista ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Nikotiinituotteet kuormittavat myös ympäristöä Nikotiinin haitat eivät rajoitu vain terveyteen. Nikotiinipussit ja muut nikotiinituotteet aiheuttavat myös ympäristökuormitusta. Käytetyt nikotiinipussit päätyvät liian usein luontoon, kaduille tai viemäreihin, jolloin ne lisäävät roskaantumista ja voivat levittää ympäristöön haitallisia kemikaaleja. Nikotiiniton valinta onkin hyväksi sekä omalle terveydelle että ympäristölle. Kun nuoria tuetaan nikotiinittomuuteen, samalla edistetään myös puhtaampaa ja viihtyisämpää elinympäristöä. Aikuisella on tärkeä rooli Vanhemmat, läheiset ja muut nuorten elämässä mukana olevat aikuiset voivat vaikuttaa merkittävästi nuorten valintoihin. Tutkimusten mukaan aikuisten kiinnostus nuoren arkea kohtaan sekä avoimet keskustelut suojaavat päihteiden ja nikotiinituotteiden käytöltä. Nikotiinista kannattaa puhua nuoren kanssa rauhallisesti ja ilman syyllistämistä. Tärkeintä on osoittaa kiinnostusta ja kuunnella nuoren näkemyksiä. Keskustelun voi aloittaa esimerkiksi kysymällä: Mitä nikotiinipusseista puhutaan koulussa? Mitä itse ajattelet niiden käytöstä? Oletko nähnyt tai kokeillut niitä? Tiedätkö, mitä vaikutuksia nikotiinilla on hyvinvointiin? Myös urheiluseurojen valmentajilla ja muilla nuorten harrastuksissa mukana olevilla aikuisilla on tärkeä rooli terveellisten elämäntapojen tukemisessa ja nikotiinittoman arjen edistämisessä. Nuoren elämässä tapahtuu paljon. Siksi myös nikotiinista kannattaa puhua avoimesti ja rauhallisesti. Et tarvitse valmista vastausta tai täydellistä tietoa. Riittää, että kysyt. Lisätietoa ja tukea keskusteluun Fressis: Tietoa ja tukea huoltajille Fressis: Nikotiiniton urheilu Apua on saatavilla Jos oma tai läheisen nikotiinituotteiden käyttö herättää huolta, apua kannattaa hakea matalalla kynnyksellä. Keskustelu nuoren kanssa on tärkeä ensimmäinen askel, mutta tarvittaessa tukea saa myös esimerkiksi opiskeluhuollosta ja hyvinvointialueen nikotiinivieroituspalveluista. Mitä aikaisemmin käyttöön puututaan, sitä helpompaa riippuvuuden ehkäiseminen ja siitä irrottautuminen yleensä on. Yhdessä voimme tukea nuoria tekemään terveyttä ja hyvinvointia edistäviä valintoja. Nikotiiniton arki vahvistaa hyvinvointia, ehkäisee riippuvuuksien syntymistä ja edistää samalla myös ympäristön hyvinvointia. Jaa: Linkki kopioitu leikepöydälle