Joulupostia ikäihmisille -kampanja kutsuu Loviisan asukkaat lähettämään joulukortteja ikääntyneille

Joulun iloisin korttikampanja alkaa nyt! Luovan välittämisen yhteisö Siskot ja Simot ry järjestää yhteistyökumppaneineen Joulupostia ikäihmisille -kampanjan 8.11.–7.12.2021. Tähän mennessä joulukorttikeräykseen on ilmoittautunut jo 90 paikkakuntaa. Kampanjassa kerätään joulukortteja kotihoidon ja asumispalvelujen ikääntyneille asiakkaille. Loviisassa joulukortteja kerätään kotihoidon ja hoivakotien asiakkaille.

– Lähettämällä joulukortin voi tuottaa yksinäiselle ikäihmiselle tunteen siitä, että häntä on ajateltu. Kortilla voi koskettaa ja tuottaa iloa lähimmäiselle, Siskot ja Simot ry:n toiminnanjohtaja Eero Väisänen sanoo.
– Toivottavasti loviisalaiset lähtevät mukaan yhtä innokkaasti kuin viime vuonna, jolloin kortteja kertyi huimat 1 066 korttia, toivoo palveluvastaava Monica Sund Loviisan kaupungin senioripalveluista.

Kampanjan yhteistyökumppaneita ovat Kuntaliitto, Kansalaisopistojen liitto, Kansalaisareena ja Suomen 4H-liitto. Kampanjan suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Kampanjaan osallistuminen on helppoa ja hauskaa

Kampanjaan voi osallistua

  1. tekemällä joulukortin ja
  2. toimittamalla sen keräyspisteeseen 15.11.–7.12.2021.

Tee joulukortti näin:

Kirjoita korttiin hyvän joulun toivotukset.
Merkitse saajan kohdalle ”Sinulle” ja lähettäjän kohdalle oma nimesi ja Siskot ja Simot.
Pudota kortti sellaisenaan lähimpään keräyslaatikkoon. Ethän sulje korttia kirjekuoreen.

Loviisassa kortteja voidaan tehdä myös joulukorttipajassa. Joulukorttipaja järjestetään Forumin nuorisotilassa perjantaina 26.11.2021 kello 18–20 osoitteessa Brandensteininkatu 13, kun Forumissa on avointen ovien ilta.

Loviisan keräyspisteet:

Asiakaspalvelutoimisto Lovinfo
Mariankatu 12 A, 07900 Loviisa
arkisin 9–16

Senioripalvelut
Öhmaninkatu 4, 07900 Loviisa
arkisin 9–15

Kumppanuustalo Kulma
Sibeliuksenkatu 3, 07900 Loviisa

Loviisassa voi myös postittaa kortteja Asiakaspalvelutoimisto Lovinfoon, PL 77, 07901 Loviisa. Postita kortti kirjekuoressa. Yhdessä kuoressa voi postittaa useampia kortteja. Muista postimerkki.

Kaikki keräyspisteet löytyvät myös kampanjan verkkosivustolta.

Seuraa kampanjaa somessa: #kosketakortilla #joulupostia #berörmedkort #julpost

Lisätiedot:
Loviisan kaupunki, palveluvastaava Monica Sund, monica.sund@loviisa.fi, puh. 0440 555 380
Siskot ja Simot ry, toiminnanjohtaja Eero Väisänen eero.vaisanen@siskotjasimot.fi / 0505453145
Siskot ja Simot ry, kampanjakoordinaattori Nonna Lemola-Palm joulupostia@siskotjasimot.fi / 044 244 3267