Viisitoista loviisalaisnuorta kokeilee työelämää uuden toimintamallin avulla

Viisitoista loviisalaisnuorta saa 13.–17.6.2022 maistaa työelämää Loviisan nuorisopalvelujen Huntin viikko -leirillä. Käytä tilaisuutta hyväksesi ja piipahda torilla nuorten kahvilassa ja polkupyöräverstaalla tai moottoritien läheisyydessä olevassa autonpesupalvelussa. Molemmat ovat avoinna tiistaista torstaihin kello 10–14.

– Olemme sekä Ohjaamossa että etsivässä nuorisotyössä huomanneet, että monelle nuorelle ensimmäiset työnhaut ovat haasteellisia, koordinoiva etsivä nuorisotyöntekijä Samira Al-Far kertoo.
– Esimerkiksi asiakaspalvelu ja itsensä ilmaiseminen usealla kielellä voivat myös ahdistaa, ja korona-ajan myötä tilanne vaikuttaa pahentuneen entisestään. Haluamme nyt antaa nuorille tärkeitä kokemuksia ja työkaluja, ja tavoitteena on ehdottomasti, että kaikki osallistujat onnistuvat saamaan kesätyön viimeistään ensi kesänä, Al-Far jatkaa.

Maanantain Ohjaamolla järjestettävän koulutuspäivän jälkeen alkoi harjoittelu.

Osallistujat jaettiin pienempiin ryhmiin, jotka vuorotellen saavat kokeilla eri työtehtäviä nuorisotyöntekijöiden johdolla.

Nuoret muun muassa auttavat senioreita matonpesussa, tekevät myyntityötä kahvilassa, pesevät autoja ja korjaavat polkupyöriä.

Perjantaina koko ryhmä kokoontuu taas Loviisan Campingiin ja Pikku Pietarin Pihaan. Siellä osallistujat ehtivät vielä kokeilla monia työtehtäviä ennen leirin viimeistä kokoontumista.

Käytännön kokemuksen ja hyödyllisen tiedon lisäksi leiriosallistujat saavat 100 euron stipendin ja todistuksen leiriin osallistumisesta. Stipendirahat on kokonaisuudessaan saatu Hyvänmielen Rock ‑tapahtuman lipputuotoista.

– Leiri täyttyi kolmessa päivässä, ja nuorisopalveluissa kaikki ovat todellakin antaneet täyden työpanoksensa leirin toteuttamiseen, Al-Far kertoo innoissaan. – Olemme myös kiitollisia hyvästä yhteistyöstä senioripalvelujen ja paikallisten yrittäjien kanssa.

  • Autonpesupalvelu 14.–16.6. klo 10–14 CarWash Loviisa 24 h:ssa osoitteessa Länsikaari 1! Pesun saa 5 euron erikoistarjoushintaan, ja sen voi maksaa käteisellä tai kortilla.
  • Yhteinen kahvila Hardomin Leivän kanssa ja polkupyörien pikahuolto Loviisan torilla 14.–16.6. klo 10–14.