Rantatie avattiin torvimusiikin säestyksellä

Rantatien avajaiset ja nauhan leikkaus

Loviisan Rantatiellä tehdyt perusparannustyöt ovat suurilta osin valmiit. Tie vihittiin käyttöön lauantaina 7.10.2017 ja tapahtumaa juhlittiin munkkikahveilla ja musiikilla.

798 makkaraa, 481 munkkia ja 493 mehua löysi tiensä loviisalaisten suihin Rantatien avajaisissa lauantaina 7. lokakuuta. Kaunis syyspäivä ja samaan aikaan torilla pidetyt syysmarkkinat houkuttelivat runsaslukuisen yleisön Laivasillalle.

Punaisen nauhan leikkaajana toimi Loviisan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Otto Andersson, avustajinaan Sini Korhonen ja yhdyskuntatekniikan päällikkö Markus Lindroos. Avajaisseremoniaa säesti Senior Brass -bändi ja tanssimusiikista vastasi Samamama-yhtye.

Koostimme parhaat kuvat lauantain juhlallisuuksista.

Kaupungin tekninen toimi tarjosi paikallisten Leijonien paistamat makkarat.
Sadat loviisalaiset juhlistivat avajaisia ja nauttivat kauniista syyssästä Laivasillalla.
Munkit maistuivat juhlakansalle. Jakelupisteellä työskennellyttä kaupungin viestintä- ja markkinointiasiantuntija Jaana Lainetta (oik.) ei kiire haitannut.
Senior Brass saapui paikalle näyttävästi. Mitäpä olisi avajaisseremonia ilman torvimusiikkia?
Samamama nostatti tunnelmaa tanssimusiikilla.