Ruotsinpyhtään kirkonkylän liikennepuiston kunnostaminen voitti äänestyksen

Loviisassa kokeillaan ensimmäistä kertaa osallistuvaa budjetointia. Loviisalaisia pyydettiin helmikuussa ehdottamaan mihin 20 000 euroa voisi tällä budjettivuodella käyttää. Asukkaiden ehdotuksista seitsemän valikoitui äänestysvaiheeseen. Eniten ääniä sai Jere Moision ehdottama Ruotsinpyhtään kirkonkylässä sijaitsevan liikennepuiston kunnostaminen. Toiseksi eniten ääniä sai laavun rakentaminen Harmaakallion ulkoilureitin varrelle.

Moisio sai innoituksen ehdotukseensa sekä lapsuuden hienoista muistoista liikennepuistosta että hänen työstään Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella.

Äänestys toteutettiin verkossa ja Lovinfossa 19.4.–2.5.2023. Ääniä annettiin 227 kpl.

– Voittanut ehdotus sai noin 23 prosenttia äänistä ja kaikki seitsemän ehdotusta saivat vähintään 4 prosenttia äänistä, joten voidaan kyllä puhua tasaisesta äänestyksestä, kertoo talousjohtaja Fredrik Böhme.

– Nyt kääritään hihat, ja pyritään samaan projekti maliin tämän vuoden puolella, toteaa infrastruktuuripäällikkö Markus Lindroos.

Loviisan kaupunki tiedottaa toteutuksen etenemisestä.

– Samalla kun elinkeino- ja infrastruktuurikeskus ryhtyy toteuttamaan tämän vuoden hanketta, ryhdymme jo pikkuhiljaa tunnustelemaan poliittista tahtotilaa osallistuvalle budjetoinnille vuoden 2024 osalta, Böhme kertoo.

– Lisäksi työryhmällä on nyt hyvä sauma miettiä saatua palautetta ja miten toteutusta voi tulevina vuosina vielä kehittää, toteaa Böhme.

Loviisan kaupungin vuoden 2023 osallistuvan budjetoinnin työryhmä kiittää kaikkia ehdotuksen jättäneitä sekä äänestykseen osallistuneita. Palautetta ja ideoita osallistavan budjetoinnin toteutukseen liittyen voi lähettää osoitteeseen viestinta@loviisa.fi.