Hanketyöryhmä ehdottaa, että Generalshagens skolan väistötilat sijoitetaan Vanhaan Rantaan

Generalshagens skolan peruskorjaus Loviisan keskustassa aloitetaan kevätlukukauden 2024 jälkeen ja sen arvioidaan valmistuvan vuoden 2026 alussa. Koulun toiminta tapahtuu väistötiloissa syksystä 2024 hiihtolomaan 2026 asti. Hanketyöryhmä ehdottaa, että väistötilat sijoitetaan Vanhaan Rantaan jääkiekkokaukalon läheisyyteen. Kasvatus- ja hyvinvointilautakunnan ruotsinkielinen koulutusjaosto käsittelee sijoittamista kokouksessaan 19.12.2023, jossa myös annetaan tiedoksi tarjouksia väistötiloista. Asia jatkaa sen jälkeen kaupunginhallitukseen ja mahdollisesti vielä kaupunginvaltuustoon.

Koulun noin 220 oppilasta tarvitsevat yli 20 opetustilaa. Hanketyöryhmän mielestä oli tärkeää löytää väistötilat, joissa koko koulu voi toimia samassa paikassa koko peruskorjauksen ajan.

Muita Vanhan Rannan puolesta puhuvia tekijöitä olivat keskeinen turvallisuutta kasvattava sijainti sekä joustavasti kouluun jalkaisin tai kyydillä pääseminen. Mahdollisuudet käyttää lähistöllä olevien Lovisavikens skolan, Lovisa Gymnasiumin ja urheiluhallin erikoistiloja vähentää väistötilojen määrää ja tuo säästöjä. Ryhmä oli myös sitä mieltä, että Vanhassa Rannassa on paremmat alueet ulkoilulle välitunneilla kuin mitä useat muut vaihtoehdot olisivat voineet tarjota.

Työryhmä on myös tutkinut seuraavia sijoitusvaihtoehtoja:

  • asuntomessualue K-kaupan ja NESTE-aseman vieressä 
  • vanha jalkapallokenttä asuntomessualueen vieressä
  • asuntomessujen pysäköintialue Johtajantien varrella
  • Johtajantien varrella oleva alue, jonne Harjurinteen koulun vuosiluokat 7–9 oli sijoitettu muutama vuosi sitten
  • koulun sijoittaminen jonkun muun koulun yhteyteen keskustan läheisyydessä.

Lisää peruskorjauksesta täältä.