Harrastemessut järjestetään elokuussa – ilmoita yhdistyksesi mukaan 31.5.2022 mennessä

Harrastemessut Fritidsmässan

Loviisan kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut järjestää Harrastemessut lauantaina 20.8.2022 kello 11–15 Loviisan liikuntahallissa ja sen lähiympäristössä. Harrastemessut päästään nyt pitämään koronapandemiasta aiheutuneen parin vuoden tauon jälkeen.

– Tavoitteena on esitellä, mitä kaikkea mahtavaa Loviisassa voi tehdä ja kuinka paljon erilaista toimintaa liikunnasta kulttuuriin täällä on. Näinä aikoina on äärimmäisen tärkeää houkutella lapsia, nuoria ja aikuisia taas tuttujen ja toivottavasti myös uusien harrastuksien pariin, sanoo liikunnanohjaaja Fanny Stam-Ravi.

Yhdistykset voivat toivoa esittelypaikkaa sisä- tai ulkotiloista. Yhdistykset voivat myös ilmoittaa kiinnostuksestaan pitää liikuntahallin kahvilaa messujen aikana. Kahvilan pitäjä arvotaan kaikkien kiinnostuneiden kesken.

Harrastemessut järjestettiin edellisen kerran elokuussa 2019, jolloin mukana oli noin 50 yhdistystä tai muuta toimijaa.

Yhdistykset voivat ilmoittautua mukaan messuille viimeistään 31.5.2022 osoitteeseen fanny.stam-ravi@loviisa.fi.