Kaupunki suosittelee yli 20 hengen yksityistilaisuuksien välttämistä

Loviisan kaupunki suosittelee yli 20 hengen yksityistilaisuuksien järjestämisen välttämistä hallituksen 15.10.2020 tekemän linjauksen mukaisesti.

Loviisassa ja Uudellamaalla koronavirusepidemia on kiihtymisvaiheessa. Loviisassa todettiin viime viikonloppuna useita koronavirustartuntoja, joista suurin osa on peräisin Loviisassa pidetystä isosta perhejuhlasta ja vieraiden edelleen tartuttamista muista henkilöistä.

– Yksityistilaisuuksissa suositeltava enimmäishenkilömäärä on 20. Kuntalaisten on nyt taudin kiihtymisvaiheessa syytä välttää isojen juhlien järjestämistä ja myös sellaisiin osallistumista, muistuttaa perusturvajohtaja Carita Schröder.

Ajankohtaista tietoa Loviisassa voimassa olevista koronavirussuosituksista löytyy kaupungin verkkopalvelusta Ajankohtaista koronaviruksesta -sivulta.