Kiertoliittymä läntisen sisääntuloväylän kohdalla kunnostetaan heinäkuussa

Loviisan läntisen sisääntuloliittymän kohdalla oleva kiertoliittymä kunnostetaan heinäkuun aikana.

Kunnostustöiden tarkoituksena on uudistaa ja kohentaa kiertoliittymän ilmettä. Liittymän keskelle aikoinaan istutetut kasvit poistetaan ja tilalle tulee merellisen teeman mukainen rakennelma, jonka on suunnitellut viherrakentaja Danielle Mickos kaupungin puistoyksiköstä.

Kunnostustyöt aloitetaan viikolla 28 ja töiden arvioitu kestoaika on heinäkuun loppuun. Työt pyritään suorittamaan mahdollisuuksien mukaan siten, että niistä on mahdollisimman vähän häiriötä liikenteelle. Työkoneiden takia liikenne joudutaan kuitenkin satunnaisesti pysäyttämään, ja töiden ajan kiertoliittymän kohdalla nopeusrajoitus on 30 km/h.

 

Lisätietoja:

kaupunginpuutarhuri Mona Bäckman, puh. 0440 555 468

viherrakentaja Danielle Mickos, puh. 0440 555 906