Loviisa haluaa järjestää asuntomessut 2023

Terttu pihlajanmarjoja rönnbär

Loviisan kaupunki hakee asuntomessujen isännyyttä 2023. Asuntomessut halutaan rakentaa Loviisanlahden itärannalle. Asuntomessut on Suomen suurin asumiseen liittyvä tapahtuma. Messuilla käy kuukauden aikana keskimäärin 150 000 vierailijaa.

Asuntomessut halutaan järjestää Kuningattarenrannan alueella Loviisanlahden itärannalla. Alueelle on alustavassa suunnittelussa hahmoteltu kerrostalojen ja pientalojen lisäksi myös kelluvia asuinrakennuksia. Alueen pohjoisosaan on suunniteltu laajaa hyvinvointia, liikunta- ja kulttuuritoimintaa palvelevaa korttelialuetta. Asuntomessualueen asemakaava on vireillä.

Messujen järjestäminen maksaa noin 1,3 miljoonaa euroa markkinointikulut mukaan lukien. Messujen suunnittelua ja toteuttamista varten rekrytoidaan muun muassa projektipäällikkö, suunnittelija ja tiedottaja.

Loviisan kaupunginvaltuusto päätti hakea asuntomessujen isännyyttä kokouksessaan 19.9.2018. Ehdotus hyväksyttiin äänestyksen jälkeen äänin 30-3, yksi tyhjä.

Osuuskunta Suomen Asuntomessut valitsee vuoden 2023 asuntomessujen järjestäjän lokakuussa 2018.

Asuntomessut valtuuston esityslistalla 19.9.2018

Asuntomessuhakemus Loviisa 2023 (PDF)