Loviisan Sibeliuspäivät alkavat tänään historiallisissa tunnelmissa

Loviisan Sibeliuspäivät 2020 lähestyvät historiallisissa tunnelmissa. Koronavirusepidemia on vaikuttanut niin ohjelmistoon, lipunmyyntiin kuin esiintyjien valintaan. Lisäksi festivaali on toistaiseksi viimeinen samalla organisaatiolla järjestettävä, joten muutosten tuulet puhaltavat. On siis monta hyvää syytä tulla nauttimaan musiikista juuri nyt – turvallisesti!

Festivaalin lipunmyynti on ollut varovaista ja vaihtelevaa. Myytävänä on vain korkeintaan puolet lipuista, jotta pystymme takamaan väljät tilat ja turvallisen konsertin kaikille – niin yleisölle kuin esiintyjillekin. Lähes jokaiseen konserttiin on vielä lippuja jäljellä, joten vielä ehtii mukaan. Kiirettä kannattaa kuitenkin pitää, mikäli mielii johonkin tiettyyn konserttiin!

Kaikkia konserttivieraita muistutetaan turvaväleistä, hyvästä hygieniasta ja siitä, että sairaana ei tulla konserttiin. Konserttipaikoilla muistutetaan turvallisuusohjeista ja mahdollisuuksien mukaan ohjataan kulkemaan eri ovista sisään ja ulos.

Lisätietoja tarkemmin turvallisuuskysymyksistä sekä koko ohjelma täällä: www.loviisansibeliuspaivat.fi

KESKIVIIKKO 2.9.2020

Vuosi 2020 on myös Beethovenin juhlavuosi – hänen syntymästään tulee kuluneeksi 250 vuotta ja sitä juhlitaan myös Loviisan Sibeliuspäivillä.

Tämän vuotinen festivaali käynnistyy viimevuotiseen tapaan hyväksi havaitussa Perinnekeskus Kuggomissa keskiviikkona 2.9. klo 19.00. Akustiikaltaan loistavassa salissa tarjotaan monipuolinen kokonaisuus. Ohjelmistossa on muun muassa Beethovenin ja Sibeliuksen liedejä Monica Groopin (mezzosopraano) ja Kirill Kozlovskin (piano) tulkitsemina sekä Antonin Dvorakin Pianokvintetto nro 2 op. 81.

Muita konsertin artisteja ovat: Anna-Liisa Bezrodny, viulu, Jan Söderblom, viulu, Atte Kilpeläinen, alttoviulu, Jan-Erik Gustafsson, sello, Valeria Resjan, piano.

TORSTAI 3.9.–SUNNUNTAI 6.9.2020

Avajaiskonsertin jälkeen konsertit jatkuvat, torstaina 3.9. muutaman vuoden tauon jälkeen Pernajan kirkossa konsertilla ”Neljä vuodenaikaa” ja perjantaina 4.9. pitkän odotuksen jälkeen vihdoin Loviisan Seurahuoneella konsertilla ”Jannen kantapaikassa”. Pernajassa vierailee Wegelius kamarijouset ja Seurahuoneella Ocarina-kuoro.

Lauantaina 5.9. Ravintola Loviisan Kappelissa on luvassa perinteinen kahvikonsertti ”Viettelys”, jossa esitetään muun muassa Sibeliuksen kaksi serenadia viululle ja pianolle sekä Beethovenin “Silmälasiduo” eli duo alttoviululle ja sellolle. Lippujen myyntiä tähänkin konserttiin on rajattu, ja tarvittaessa paikkoja lipun hankkineille järjestyy terassin puolelta.

Lauantai-illan konsertti klo 19.00 Loviisan kirkossa on kunnianosoitus Beethovenille; Sibeliuksen sinfonian sijaan kuullaan Beethovenin sinfonia nro 8 F-duuri. Ennen sitä ohjelmassa on muun muassa Sibeliuksen lauluja sekä Mozartin viulukonsertto nro 5. Kirkkokonsertissa esiintyy Lohjan kaupunginorkesteri Jukka Untamalan johdolla. Solisteina ovat Monica Groop, mezzosopraano, ja Anna-Liisa Bezrodny, viulu.

Väliajalla on mahdollisuus nauttia väliaikatarjoilusta kuten ennenkin – kirkon ulkopuolella olevasta torikahvilasta. Yleisöä pyydetään huomioimaan paikalla olevat ohjeet ulos- ja sisäänkäynneistä sekä muistamaan turvavälit myös kaikkien muidenkin konserttien väliajoilla!

Loviisan Sibeliuspäivät päättyvät sunnuntaina 6.9. riemukkaaseen koko perheen konserttiin lastenmusiikkiorkesteri Ammuun! johdolla. Myös Kino Marilynin lipunmyyntiä on rajoitettu siten, että turvavälit pystytään säilyttämään. Perhekunnat voivat istua vierekkäin, ja nettikaupasta www.kinomarilyn.fi ostaessa pyydetään myös ostajia huomioimaan tyhjän välin jättäminen toisiin ryhmiin. Tarvittaessa on käytössä lisätuoleja. Eli tämäkin mainio konsertti on mahdollista kokea koko perheen kanssa turvallisesti – kunhan muistaa itsekin pitää ne turvavälit ja pestä kädet hyvin!

MUUTA:

Loviisan nelosluokkalaisten kulttuuripolku: Orkesteri tutuksi

Kuten monena vuonna aiemminkin, osana Loviisan kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelmaa järjestettävä kulttuuripolku, joka 4. luokkalaisille on ”orkesteri tutuksi”, toteutetaan tänäkin vuonna, mutta tietyin rajoituksin. Koululaiset pääsevät kuuntelemaan Lohjan kaupunginorkesterin kenraaliharjoitusta Loviisan kirkossa perjantaina 4.9.2020 ja osalle harjoitus striimataan. Kenraaliharjoitus on kaksikielinen, juonnettu tilaisuus, jossa kuullaan soitinesittelyjen lisäksi Beethovenin sinfoniaa nro 8. Orkesteria johtaa kapellimestari Jukka Untamala, juontajina toimivat Sinikka Sorvali ja Johanna Lönnfors musiikkiopistolta.

Oheisohjelma ”Kotimatkalla/Edöntie”

Isnäsissä toteutettava tanssiteos ”Kotimatkalla/Edöntie” on Loviisan Sibeliuspäivien oheisohjelmaa. Teoksen on ohjannut loviisalainen koreografi Jenni Koistinen. Kotimatkalla/Edöntie -teoksessa esiintyvät myös paikalliset tanssitaiteilijat Amandine Doat ja Beniamino Borghi. Viikonlopun 5.–6. aikataulut on sovitettu niin, että yleisöllä on mahdollisuus ehtiä konserttien jälkeen tai niiden välissä myös niin bussikyydillä kuin omalla autolla käymään Isnäsissä. Lisätietoja teoksesta omassa tiedotteessaan sekä täällä. Lippuja tanssiteokseen myyvät tanssiteatteri Zodiak: https://www.zodiak.fi/liput ja Loviisan R-kioski.