Rosk’n Roll siirtyy kesäaukioloihin ja laajentaa itsepalvelua

Rosk’n Rollin jäteasemat siirtyvät kesäaukioloaikoihin 1.4., jolloin monien jäteasemien palveluajat lisääntyvät. Samanaikaisesti Tammisaaren, Inkoon ja Loviisan jäteasemilla otetaan käyttöön uusi itsepalvelumalli. Näille asemille voi viedä jätteitä itsepalveluna silloin, kun henkilökunta ei ole paikalla.

Itsepalvelua on kokeiltu Loviisan jäteasemalla muutaman vuoden ajan siten, että risuja, haravointijätettä ja vaarallisia jätteitä on voinut tuoda palveluaikojen ulkopuolella. Nyt käyttöön otetaan järjestelmä, jota käyttämällä jäteasemalle voi tuoda itsepalveluna kaikkia niitä jätteitä, joita siellä muutenkin vastaanotetaan.

Jos kuormassa on maksullisia jätteitä, ne maksetaan etukäteen.

Palvelu toimii siten, että asiakas menee selaimen kautta verkkosovellukseen osoitteeseen rosknroll.materialport.com. Siellä hän täyttää tarvittavat tiedot ja jos on tuomassa maksullisia jätteitä, maksaa ne etukäteen. Asiakas saa verkkopalvelusta käyntiluvan, joka avaa portin. Sen jälkeen hän voi asioida asemalla itsekseen.

Itsepalveluasiointi jäteasemilla on tarkoitettu sekä kotitalouksien että yritysten pienkuormille eli henkilöautolla tai siihen liitetyllä peräkärryllä tuotaville jätekuormille.

Lisää joustoa asiointiaikoihin

”Emme ole luopumassa henkilöstöstä emmekä henkilökohtaisesta palvelusta jäteasemilla”, lupaa tuotantojohtaja Sanna Lehtonen.

”Jäteasemien aukiolojen laajentamista on kuitenkin toivottu meiltä paljon. Itsepalvelun ansiosta jäteasemalla voi asioida joustavammin silloin, kun se parhaiten asiakkaalle sopii”, hän kertoo.

Uusia jäteasemia myöhemmin mukaan

Itsepalvelu aloitetaan kolmella asemalla: Loviisassa, Tammisaaressa ja Inkoossa. Seuraavana automatisointia suunnitellaan mm. Askolan, Pornaisten, Ruotsinpyhtään, Karkkilan ja Hangon asemille.

Itsepalvelu on käytössä ainakin aluksi kesäkaudella eli huhtikuun alusta lokakuun loppuun. Itsepalveluna voi asioida maanantaista sunnuntaihin, mutta ei juhlapyhinä.

”Toisin sanoen pian koittavana pääsiäisenä itsepalvelu on käytössä vain lauantaina. Pitkänäperjantaina, pääsiäissunnuntaina sekä toisena pääsiäispäivänä eli maanantaina jäteasemalle ei kannata suunnata”, täsmentää Lehtonen.

Rosk’n Rollilla on muutama itsepalveluperiaatteella toimiva vaarallisen jätteen vastaanottokontti, jotka nyt myös siirtyvät uuteen järjestelmään. Vaarallisen jätteen konttien itsepalveluaikoja ei ole rajattu jäteasemien tapaan, vaan ne toimivat ympäri vuoden klo 7–22. Automaattikontit on tarkoitettu vain kotitalouksien vaarallisille jätteille.

Itsepalvelu Tammisaaren, Inkoon ja Loviisan jäteasemilla

1.4.–31.10. ma–su klo 8–20, ei juhlapyhinä

  • Tammisaaren jäteasema, Mestarintie 10
  • Inkoon jäteasema, Inkoon Rannikkotie 1393
  • Loviisan jäteasema, Urakoitsijantie 4

Maksaminen tapahtuu Paytrail-palvelussa. Maksutapoina pankki- ja luottokortit, verkkopankki sekä Mobile Pay.

Itsepalvelu vaarallisen jätteen automaattikonteilla

ympäri vuoden masu klo 7–22

•  Inkoo, Ulappatie 6

•  Lohja, Saukkola, Tavolantie 1

•  Loviisa, Koskenkylä, Suurpellontie 2

•  Loviisa, Ruotsinpyhtää, Teollisuustie 1

•  Vihti, Nummela, Härköilänsyrjä 1