01.09.2026 Teiden nimeäminen Harmaaniemen alueella Loviisan kaupunki on päättänyt nimetä Harmaaniemen alueella olevien nimettömien teiden nimiksi: Harmaaniemenkuja ja Harmaaniemenpolku. Päätöksen tavoitteena on selkeyttää osoitejärjestelmää, parantaa alueen löydettävyyttä sekä lisätä turvallisuutta. Tiennimiehdotukset tulivat alueen tieosuuskunnan edustajilta, jotka perustelivat nimiä paikallisilla olosuhteilla. Ehdotukset ovat Kuntaliiton osoitejärjestelmäohjeiden ja Kotimaisten kielten keskuksen hyvän nimistön periaatteiden mukaisia. – Hakijoilla oli valmiina hyvin perustellut nimiehdotukset. Tässä tapauksessa teiden nimeämisen tarvetta puolsivat erityisesti osoitteiden vaikea löydettävyys ja alueen rakennuspaikkojen määrä, kertoo paikkatietoinsinööri Tuulia Kovanen. Hallintosäännön 30 § mukaan tekninen lautakunta päättää teiden nimeämisestä haja-asutusalueella. Kunnan omien prosessien lisäksi tien nimeämistarpeen voivat tuoda esiin yritykset ja yksityiset henkilöt, joita asia koskee. Näillä tahoilla on oikeus ehdottaa tien nimeä, minkä jälkeen kunta arvioi ehdotuksen tarpeellisuuden ja soveltuvuuden kunnan osoitejärjestelmään. Osoitteistamisessa noudatetaan yleisesti Kuntaliiton Kunnan osoitejärjestelmä 2025 -ohjeistusta sekä Kotimaisten kielten keskuksen Hyvän nimistön opasta. Kartta Loviisan kaupunki Jaa: Linkki kopioitu leikepöydälle