Hallituksen puheenjohtaja iloitsee poliisiaseman säilymisestä Loviisassa

Poliisiasema säilyy Loviisassa ja poliisipartioiden määrä ei vähene, mutta asiakaspalvelu keskitetään kahdelle viikonpäivälle. Uutinen on silti hyvä, kertoo Loviisan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mia Heijnsbroek-Wirén.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Otto Andersson ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mia Heijnsbroek-Wirén tapasivat Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen johtoa perjantaina 15.6.2018.

Poliisi kertoi keskittävänsä asiakaspalvelun Loviisan poliisiasemalla jatkossa maanantaille ja perjantaille.  Tiistaista torstaihin loviisalaiset voivat käyttää Porvoon aseman asiakaspalvelua lupa-asioissa ja esimerkiksi rikosilmoitusta jättäessä.

Tieto siitä, että poliisi tarjoaa asiakaspalvelua Loviisassa jatkossakin, tulee helpotuksena.

– Loviisan poliisiasema säilyy, iloitsee kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mia Heijnsbroek-Wirén. Vaikka päivät jolloin asema on avoinna asiakkaille vähenevät määrällisesti, palvelu on nyt varmempaa. Aiemmasta poiketen poliisi voi nyt taata henkilökunnan olevan läsnä kahtena päivänä viikossa.

Kiireelliset tapaukset ja rikostutkinnat hoituvat jatkossakin Loviisassa jokaisena viikonpäivänä. Rikosilmoituksen voi tehdä myös internetissä.

– Poliisipartioiden määrä ei vähene. Luotamme siihen, että operatiivinen poliisijohto jatkossakin pitää huolen siitä, että Loviisa on turvallinen kaupunki.

Heijnsbroek-Wirén ja valtuuston puheenjohtaja Otto Andersson ovat tyytyväisiä siihen, että kaupungin ja poliisin välinen dialogi on ollut avointa ja rakentavaa.

Apulaispoliisipäällikkö Ari Karvonen (vas.), hallituksen puheenjohtaja Mia Heijnsbroek-Wirén, valtuuston puheenjohtaja Otto Andersson, rikoskomisario Leif Malmberg ja rikosylikomisario Petri Eronen keskustelivat Loviisan poliisiaseman tulevaisuudesta.