Lasten asiat päätöksenteon keskiössä

Muun muassa kieltenopetus ja leikkipuistot ovat Loviisan luottamuselinten aiheina maaliskuun 2019 viimeisellä viikolla. Lisäksi kaupunginhallituksen käsittelyssä on viime vuoden tilinpäätös.

Tiistaina 26.3. kokoontuva kasvatus- ja sivistyslautakunta käynnistää varhaiskasvatuksen tilojen kokonaisvaltaisen suunnittelun. Muun muassa uuden päiväkodin tarve keskusta-alueella, Villekulla daghemin vesivahingosta kärsineen piharakennuksen tulevaisuus, päiväkotien kuntokartoitus kokonaisuudessaan sekä lapsiennusteiden arviointi vaativat suunnittelun käynnistämistä tänä vuonna. Suunnitelmaa tekemään perustetaan monialainen työryhmä.

Kieltenopetusta halutaan varhentaa

Kasvatus- ja sivistyslautakunnan aiheena on myös A1-kielten opetuksen varhentaminen lukukaudella 2019–2020. Kieltenopetuksen aloitus siirtyisi toiselta luokalta ensimmäiselle luokalle. Ehdotuksen mukaan A1-kieliä opetettaisiin yksi vuosiviikkotunti sekä ensimmäisellä että toisella luokalla. Kolmannelle luokalle siirtyessä lapsi opiskelisi ensimmäistä vierasta kieltä kolme vuosiviikkotuntia.

Näiden asioiden lisäksi kasvatus- ja sivistyslautakunta käsittelee perus- ja lukio-opetuksen tuntikehyksiä ja määrittelee ensi lukuvuonna vaarallisina koulumatkoina pidettävät tiet ja tieosuudet.

Kasvatus- ja sivistyslautakunnan esityslista 26.3.

Leikkipaikkoja kehitetään

Loviisan leikkipaikkoja halutaan keskittää ja kehittää. Poistamalla huonokuntoiset ja vähäisessä käytössä olevat leikkipaikat voidaan keskittyä jäljelle jäävien leikkipaikkojen kehittämiseen. Samalla taataan, että näillä on monipuolinen ja turvallinen välineistö. Aiheeseen otetaan kantaa elinkeino- ja infrastruktuurilautakunnan kokouksessa keskiviikkona 27.3.

Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunnan esityslista

Ehdotuksen mukaan keskustan alueella Rauhalantien, Kurkipuiston ja Matinpuiston leikkipaikat ja Koskenkylän Ratsastajankujan huonokuntoinen leikkipaikka poistetaan. Israelinmetsään rakennetaan uusi leikkipuisto vuoden 2019 aikana. Sandranpuiston leikkivälineet poistetaan ja leikkipaikka muutetaan toiminnalliseksi puistoksi muun muassa hankkimalla sinne frisbeegolf-koreja.

(klikkaa kuvia suuremmiksi)

Hallitus kokoontuu kahdesti

Kaupunginhallitus kokoontuu sekä maanantaina että keskiviikkona. Maanantaina 25.3. aiheina ovat muun muassa kaavoitusasiat.

Tulevan asuntomessualueen eli Kuningattarenrannan nykyinen osayleiskaava kaipaa päivitystä muun muassa Saaristotien linjauksen osalta. Kaupunki on myös ostamassa Degerbynkadulta kiinteistön, jolla tällä hetkellä sijaitsee omakotitalo. Uudessa linja-autoaseman seudun asemakaavassa kiinteistö halutaan liittää osaksi kerrostaloille varattua korttelialuetta.

Keskiviikkona 27.3. kaupunginhallitus ottaa käsittelyyn Loviisan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätöksen. Tilinpäätöksestä kerrotaan lisää kaupungin verkkopalvelussa tiistaina 26.3.

Kaupunginhallituksen esityslista 25.3.

Kaupunginhallituksen esityslista 27.3.