Seurahuoneesta kunnostetaan juhla- ja kokoustila

Loviisan kaupunki kunnostaa Seurahuoneena tunnetun kiinteistön seminaari- ja juhlatilaksi. Tarkoitus on myös vuokrata osa tiloista yrityksille näyttely- ja työtiloiksi. Ensin käyttöön otetaan ensimmäinen kerros.

Loviisan kaupunginvaltuusto päätti 20.3.2019, että osoitteessa Kuningattarenkatu 24 sijaitsevaa Seurahuonetta kunnostetaan vuoden 2019 aikana 700 000 eurolla. Tällä summalla talon ensimmäinen eli pääkerros saatetaan käyttökuntoon.

Asia herätti vilkasta keskustelua valtuuston kokouksessa. Osa valtuutetuista muun muassa kaipasi lisätietoa rakennuksen kunnostamisen kokonaiskustannuksista, osa halusi aloittaa kellarikerroksen korjaamisella.

Valtuusto äänesti asian palauttamisesta uuteen valmisteluun. Pohjaehdotus kuitenkin voitti äänestyksessä äänin 24-10, yksi tyhjä. Toinen äänestys koski valtuutettu Kari Hagforsin ehdotusta lisätä tämän vuoden budjettiin kellarikerroksen korjaukseen vaadittavat 300 000 euroa. Ehdotus hävisi äänestyksessä äänin 27-8.

(teksti jatkuu kuvan jälkeen)

700 000 eurolla tehdään pohjatyöt valmistus- tai jakelukeittiölle, kunnostetaan sisäpintoja ja korjataan juhlasalin ikkunat. Suuri osa vesijohdoista ja osa talotekniikasta uusitaan.

Taloa vaivanneiden sisäilmaongelmien riskejä eliminoidaan muun muassa kellarikerroksen ilmanvaihdon muutoksilla. Näin pienennetään riskiä, että kellarin sisäilmaa kulkeutuu ensimmäiseen kerrokseen. Noin 50 neliötä talon läntisen pään aluslattiasta uudistetaan ja pihanpuoleista viemäröintiä parannetaan. Myös pääsisäänkäynnin portaikon yläpuolinen kattorakenne korjataan ja aiemmista vuodoista vaurioituneet osat vaihdetaan.

Hankesuunnitelman mukaiset kustannukset (euroa)

  • suunnittelu ja valvonta 50 000
  • rakennustekniset työt 271 000
  • LVI 168 000
  • sähkö 155 000
  • ennakoimattomien töiden varaus 50 000

Yhteensä 694 000.

Kustannuksiin eivät sisälly muun muassa keittiölaitteet, huonekalut, AV-tekniikka, pimennysverhot, palohälyttimien ja poistumistievalaistuksen uusiminen tai salien ilmastoinnin parantaminen.

Tulevina vuosina rakennuksen kunnostusta jatketaan, ja siihen varataan määrärahat myös vuosien 2020–2021 talousarvioihin. Talon kellarikerroksen korjaaminen maksaa arvion mukaan vähintään 300 000 euroa, eikä se mahdu tämän vuoden hankkeeseen.

Hankkeen aikataulu (2019)

  • maaliskuu: hankesuunnitelman hyväksyminen
  • huhtikuu: suunnitelmat valmiina
  • toukokuu: tarjouspyynnöt ja urakoitsijoiden valinnat
  • kesä-lokakuu: rakentaminen
  • marraskuu: valmis