Toukokuussa päiväkotien kellot seisahtuvat

Loviisan kaupungin varhaiskasvatuksen teemaviikko on rauhallisen ja joustavan toiminnan aikaa. Viikko 19 on nimetty "viikoksi, jolloin kellot lakkasivat toimimasta".

Keväällä 2018 Loviisan varhaiskasvatuksen piirissä olleiden lasten huoltajilta kysyttiin päivähoidon laadusta. Huolestuttavan moni vastasi kielteisesti kysymykseen, koetaanko kasvatustilanteet rauhallisiksi ja kiireettömiksi. Varhaiskasvatuspäällikkö Sofia Hoff päätti tehdä asialle jotain.

–  Teemaviikon aikana luomme yhteistyössä siivous- ja ruokapalveluiden kanssa mahdollisimman joustavaa ja rauhallista tunnelmaa, toki pienille lapsille tärkeitä sääntöjä ja rutiineja unohtamatta. Kaikki yksiköt osallistuvat.

Huhtikuun alussa 2019 pidetyssä niin sanotussa pedagogisessa kahvilassa varhaiskasvatuksen opettajat pohtivat yhdessä, mikä aiheuttaa kiireen tunnetta työssä ja millä tavoin tätä tunnetta voisi vähentää.

– Tilaisuus oli loistava ja tulimme siihen tulokseen, että pienillä asioilla ja korjauksilla on suuri merkitys, Hoff iloitsee.