Villekulla daghem pärjää ilman parakkeja

Villekullan päiväkodin julkisivut

Päiväkodin vesivahingosta kärsineen piharakennuksen lapsiryhmien väistötiloiksi ei tarvita parakkeja. Tämä onnistuu järjestämällä keskustan päiväkotien toimintaa uudelleen ja Villekulla daghemin toimintaa supistamalla.

Varhaiskasvatuspäällikkö Sofia Hoffin mukaan varhaiskasvatuspaikkojen hakemukset osoittavat sekä suomen- että ruotsinkielisen päivähoidon aloittavien lasten määrän vähenevän selvästi elokuussa 2019.

Osa Loviisan keskustassa sijaitsevan päiväkodin Muminhuset-nimiseen piharakennukseen sijoitettujen lapsiryhmien lapsista siirtyy päiväkodin päärakennuksen ryhmiin. Rauhalan päiväkodissa ja Määrlahden päiväkodissa vapautuu järjestelyiden jälkeen tilat kahdelle Villekulla daghemin ruotsinkieliselle ryhmälle.

– Optimaalinen ratkaisu olisi tietysti ollut molempien ryhmien sijoittaminen saman katon alle, mutta se ei ollut mahdollista, Sofia Hoff pahoittelee. Mielestäni parakkien hankkiminen ei kuitenkaan ole perusteltua, jos ne voidaan käytännön järjestelyillä välttää.

Hoff kertoo, että siirtyvien lapsiryhmien vanhemmille järjestetään toukokuussa keskustelu- ja tiedotustilaisuus uusissa sijoituspaikoissa.

Villekulla daghemin piharakennuksessa havaittiin tammikuussa 2019 vesivahinko, joka osoittautui laajaksi. Vuonna 1971 valmistuneen rakennuksen tulevaisuus on vielä avoinna.