Kaupunki haastaa asukkaat keräämään roskia ympäristöstä

Loviisan kaupunki haastaa kaikki loviisalaiset mukaan keräämään roskia lähiympäristöstä. Loviisa on mukana Ylen Miljoona roskapussia -kampanjassa, jonka tavoitteena on nimensä mukaisesti kerätä ympäristöstä miljoona pussillista roskia. Roskia voi kerätä koko kampanjan ajan 13.4.–14.6.2023. Loviisassa järjestetään myös oma erityinen tempauspäivä keskiviikkona 26.4.2023.

Kunnat kilpailevat leikkimielisesti keskenään roskien keruussa, ja jokainen kerääjä voi ilmoittaa keräämänsä roskapussit Ylen verkkosivustolta löytyvään laskuriin. 

– Toivomme, että kaupunkilaiset lähtevät yhdessä liikkeelle roskia metsästämään erityisesti 26.4. ja järjestävät silloin omia yhteisöllisiä roskienkeruuhetkiä. Roskajahti sopii vaikkapa työporukan tyhy-ohjelmaksi, kannustaa infrastruktuuripäällikkö Markus Lindroos.

Kaupunki tarjoaa roskien kerääjien käyttöön pusseja ja hanskoja, jotka voi noutaa asiakaspalvelutoimisto Lovinfosta. Kirjastoista voi lainata roskapihtejä.

– Roskien keruun helpottamiseksi olemme hankkineet roskapihtejä, joita voi lainata kaikista kirjastoista ja kirjastoautosta, kertoo kirjastonjohtaja Tapani Häkkinen. Jokaisessa kirjastossa on lainattavana kahdet roskapihdit.

Ohjeita roskien kerääjille:

  • Roskia voi kerätä Miljoona roskapussia -kampanjan ajan 14.6.2023 saakka omatoimisesti ja oman aikataulun mukaisesti.
  • Vie keräämäsi roskat sekajätteeseen, kun roskapussi on täysi.
  • Oman jäteastian lisäksi voit käyttää myös kaupungilla olevia julkisia roska-astioita, joita tyhjennetään tehostetusti kampanjan aikana.
  • Muista ilmoittaa keräämiesi roskapussien määrä Ylen roskapussilaskuriin Loviisan kohdalle osoitteessa yle.fi/miljoonaroskapussia.