Loviisan kaupunki tukee jälleen yhdistysten ympäristöhankkeita – Avustusten haku on käynnissä

Loviisan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta myöntää avustuksia rekisteröityneille yhdistyksille ympäristönsuojelua edistäviin toimintoihin ja hankkeisiin. Toiminta voi liittyä esimerkiksi tiedon jakamiseen ympäristön tai lähiluonnon monimuotoisuudesta – luennot, tutkimukseen ympäristöstä tai vaikkapa niittyjen avoimena pitämiseen. Vesistöistä on myös huolehdittava, joten avustusta voi hakea esimerkiksi järven kunnostamiseen. Myös haitallisen vieraslajin kitkemistalkoisiin voi saada avustusta.

Viime vuonna avustuksia myönnettiin muun muassa linnuston tieteelliseen tutkimukseen, järven veden laadun tutkimiseen, septitankin tyhjennysjärjestelmän rakentamiseen, luontopolun raivaamiseen ja kierrätysnäyttelyn toteuttamiseen.

Loviisan kaupungin ympäristönsuojelun tehtäviin kuuluu ympäristönsuojelun edistäminen. Ympäristönsuojelun tavoitteena on tarjota asukkaille terveellinen, viihtyisä ja monimuotoinen ympäristö.

Avustuksen hakeminen

Hakemuslomakkeet ovat haettavissa asiakaspalvelutoimisto Lovinfosta, Mariankatu 12 A, tai ladattavissa osoitteesta www.loviisa.fi/asuminen-ja-ymparisto/ymparisto-ja-luonto/ymparistonsuojelu/avustukset/

Hakemukseen tulee liittää toiminta- tai kampanjasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2024, sekä viimeisin toimintakertomus ja tilinpäätös.

Hakemukset on jätettävä viimeistään 2.4.2024 osoitteeseen ymparisto@loviisa.fi, asiakaspalvelutoimisto Lovinfoon tai postitse osoitteeseen Loviisan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta, PL 77, 07901 Loviisa. Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä.

Ympäristöterveisin,

Loviisan kaupunki

Heidi Lyytikäinen
ympäristöpäällikkö
p. 0440 555 373