Vihan väreissä -näyttely kertoo sisällissodasta Loviisan seudulla

Tänä keväänä Loviisan kaupungin museon Komendantintalossa eläydytään sadan vuoden takaisiin synkkiin tapahtumiin. Näyttely Vihan väreissä pyrkii selvittämään, mitä sisällissodan aikana tapahtui Loviisan seudulla ja miten paikallisväestö eli tapahtumien keskellä.

”Suomen sisällissodalle oli ominaista, että sota vaikutti paikallisella tasolla”, sanoo museointendentti Ulrika Rosendahl, joka on ollut toteuttamassa Komendantintalon uutta näyttelyä. ”Tämän takia vuoden 1918 tapahtumia on syytä tarkastella juuri paikallisesta näkökulmasta. Sota vaikutti syvästi koko seutuun ja jätti jälkeensä syvät arvet.”

Näyttely avautuu 6.2., jolloin on kulunut tasan 100 vuotta siitä kun punaisen vallan aika alkoi Loviisassa Ungern-  ja Rosen-bastioneilla käydyn taistelun jälkeen.

Museolla on omissa kokoelmissaan esineitä, jotka ovat peräisin sisällissodan ajoilta.
”Jo 1930-luvulla museolle on lahjoitettu muun muassa kaatuneilta sotilailta otettuja vaatteita ja varusteita”, sanoo museoassistentti Carina Nygård, joka on vastannut näyttelyn esineistöstä.

Komendantintalon näyttelyssä pureudutaan sisällissotaan myös siviiliväestön näkökulmasta.
”Museo iloitsee siitä, että kuntalaiset ovat anteliaasti lainanneet näyttelyyn omia muistoesineitään ja dokumenttejaan. Tämä antaa ihan uuden ulottuvuuden näyttelyyn ja auttaa meitä löytämään ymmärryksen sisällissodan tapahtumiin”, sanoo Ulrika Rosendahl. Esillä ovat muun muassa Hardomin kylässä asuvan Josefina Bengtsin kirjeenvaihto ja suojeluskuntalaisen Arvo Johannes Aallon kuvitetut päiväkirjat.

Loviisan seutu oli merkittävä paikka koko sodan kannalta. Täällä oli satama ja rautatieyhteys sisämaahan, ja tämän takia Loviisassa nousi maahan saksalaisia sotilasjoukkoja huhtikuussa 1918. Ahvenkoskella, nykyisen Loviisan itärajalla, sijaitsi myös sisällissodan viimeinen rintama. Täällä punakaartilaiset lopullisesti antautuivat 5.5.1918.

Näyttely: Vihan väreissä
Sisällissota 1918 Loviisan seudulla
6.2.–3.6.2018

Komendantintalo, Loviisan kaupungin museo
Puistokatu 2, Loviisa
Avoinna ti–pe, su 12–16

044 450 5009