Loviisan kaupungin museo perustettiin 1904. Museo on 1960-luvulta lähtien toiminut vuonna 1755 rakennetussa Komendantintalossa. Talon ulkopuolella sijaitsee Komendantin puutarha, jossa kasvaa vanhoja hyöty- ja koristekasveja 1700- ja 1800-luvun hengessä. Järjestämme vuosittain useita vaihtuvia näyttelyitä sekä erilaisia tapahtumia ja esitelmiä. Museoon on vapaa pääsy!
Perusnäyttelyssä on esillä muun muassa kustavilaisia huonekaluja, hopea- ja tinaesineitä sekä kaupungin merelliseen historiaan liittyviä esineitä. Näyttelyssä voi tutustua myös Jean Sibeliuksen elämään kesäisessä Loviisassa sekä Loviisan aikaan kylpyläkaupunkina. Museon keittiössä on esillä muun muassa kokoelma vanhoja keittokirjoja.
Ylimmässä kerroksessa on museon oma erikoisuus, tinanvalajan verstas, jossa on Loviisan tinanvalajien vuosina 1757–1882 käyttämiä muotteja ja työkaluja.
Pikku vihan 1741–1743 jälkeen solmittiin Turussa rauha vuonna 1743. Uusi valtakunnan raja kulki Kymijoen läntistä haaraa pitkin ja Ruotsin valtakunta menetti Haminan tapulikaupungin sekä Lappeenrannan ja Savonlinnan kauppalat. Tämän lisäksi valtakunnan itäisin osa jäi vaille sotilaallista turvaa ja kauppamahdollisuuksia. Elinkeino kaipasi uutta tapulikaupunkia ja armeija uutta puolustuslaitosta. Nämä pyrkimykset yhdistettiin vuonna 1745 perustettuun Degerbyn kaupunkiin.
Ruotsin valtiopäivät 1746/1747 päättivät Tukholmassa, että keskuslinnoitus perustetaan Helsinkiin ja jotta estettäisiin vihollisen eteneminen länteen perustettaisiin rajalinnoitus Degerbyhyn (Loviisaan). Vastuu kahdesta kaksoislinnoituksesta SuomenlinnastaHelsingissä ja Svartholmasta Degerbyssä annettiin everstiluutnantti Augustin Ehrensvärdille.
Komendantintalo, jota silloin kutsuttiin Prikaatintaloksi, muurattiin kesällä 1755 Fredrik Adolf-linnakkeen eteen. Työhön osallistui 1000 miestä Upplandin ja Södermanlandin jalkaväenrykmenteistä. Heidät laivattiin Loviisaan viidellä kaleerilla, joissa samalla oli heidän majapaikkansa.
Työhön, jota johti muurarimestari Samuel Berner, osallistui myös Uudenmaan Rakuunat. Talo rakennettiin luonnonkivistä ja tiilistä sekä rapattiin. Tiilet lyötiin Loviisassa tai lähiseudun tiloilla ja myös puutavara hankittiin paikallisilta sahoilta. Rauta ostettiin Koskenkylän ja Ruotsinpyhtään rautaruukeista.
Komendantintaloon rakennettiin kaksi kerrosta sekä ullakkokerros taitetun, niin sanotun mansardikaton alle. Pohjakerroksessa toimi komendantin kanslia kun taas toisessa kerroksessa oli hänen virka-asuntonsa. Ullakolla talon savutiehyet yhdistettiin siten, että tarvittiin vain muutama savupiippu. Huoneita lämmitettiin muuratuilla tulisijoilla ja luultavasti muutamalla kaakeliuunilla.
Talosta tuli Loviisan komendantin asunto ja varmuudella ainakin O.R.Glansenstierna (1757–62) ja Johan Axel Hägerflycht (1781–n.1805) ovat käyttäneet sitä virka-asuntona.
1700-luvulla oli tavallista, että korkea-arvoiset sotilaalliset, aateliset ja varakkaat kaupunkilaiset kuuluivat erilaisiin veljeskuntiin tai salaseuroihin. Näin myös Loviisassa, jossa Gillet Amore Proximi tai Kärleken till Nästan kokoontuivat Komendantintalon toisessa kerroksessa. Eräs jäsenistä oli komendantti Hägerflycht ja seura toimi kaupungissa vuosina 1786-1812. Jäsenet saivat erilaisia kunnia- ja ritarimerkkejä riippuen heidän asemastaan järjestössä.
Seurat järjestivät toisinaan illanviettoja ja ohjelmallisia juhlia, joihin kutsuttiin myös naisia.
Kuningas Kustaa III vieraili Loviisassa ensimmäistä kertaa kesäkuussa 1775. Vastaanotto oli juhlava ja sitä säestettiin kanuunanlaukauksin, etiketin mukaan yhteensä 128 laukausta läsnä olevalle hallitsijalle. Loviisan vierailunsa aikana kuningas kävi Svartholman linnoituksella ja esiteltiin kaupungin hienostolle.
Valitettavasti vierailunsa aikana kuningas kertoi, että maaherran residenssi siirrettäisiin Loviisasta Heinolaan. Kustaa III:n pisin vierailu Loviisassa oli syksyllä 1789, jolloin hän oli kuukausia majoittuneena Komendantintalolle johtaakseen sotaa, jota käytiin 1788–90 Venäjää vastaan.
Kuninkaan vierailut Loviisassa tarkoittivat aina suuria juhlallisuuksia upseereille ja seudun aatelismiehille sekä rouville. Komendantintalossa, jossa kuningas asui, järjestettiin monia tilaisuuksia ja juhlia.
Sibelius-talo on vuonna 1807 rakennettu hirsitalo. Talon ensimmäinen omistaja oli rannikkolaivuri Grönman. Hän möi talon Henrik Backmanille vuonna 1810. Vuonna 1817 raatimies Johan Sibelius osti talon, joka sijaitsi silloisella Läntisellä Tullikadulla. Kadun nykyinen nimi on Sibeliuksenkatu ja rakennusta kutsutaan Sibelius-taloksi säveltäjä Jean Sibeliuksen mukaan, joka oleskeli talossa 1800-luvun jälkipuoliskolla.Sibeliusten aikana, 1817- 1894, talo oli jaettu kahteen talouteen. Talossa oli yhteensä kahdeksan huonetta, joista yksi huone sijaitsi ullakolla kirkon vastaisessa päädyssä. Sibeliusten aikana, vuonna 1821, talo laudoitettiin ja maalattiin punaiseksi. Talon ikkunat olivat alunperin kuusiruutuiset. Ikkunoita ympäröivissä vuorilaudoissa oli puuleikkauksia alhaalla ja ylhäällä sekä Loviisalle tyypilliset ”pisarat”.
Raatimies Johan Sibeliuksen kuoleman jälkeen vuonna 1844 talo siirtyi leskirouva Katarina Fredrika Sibeliukselle, joka asusteli talossaan naimattoman Evelina- tyttären ja joidenkin vuokralaisten kanssa. Leskirouva Sibeliuksen kuoleman jälkeen v.1879 Evelina Sibelius muutti veljensä Pehrin luokse Turkuun. Tästä syystä perhe 1880-luvulla oleskeli vähemmän Loviisan kodissaan. Talo oli kuolinpesän omistuksessa ja toimi Sibeliusten kiinnekohtana. Evelina Sibelius muutti taas 1880-luvun loppupuolella Loviisaan.
Janne ja perhe viettivät kesät 1889-91 Loviisassa. Näihin aikoihin Janne oli jo lopettanut opintonsa Helsingin musiikkiopistossa ja aikoi muusikoksi. Sibeliusten talossa musisoitiin innokkaasti. Evelinan kirjeiden mukaan Jeanin äiti Maria muutti taloon syksyllä 1890, jotta he voisivat tarjota Jannelle ”kodin missä hän voi työskennellä ajatusmaailmoissaan.” Äidilleen ja Evelina tädilleen Janne ylisti Loviisankotia ”rauhallisena turvapaikkanaan”.
Palattuaan kotiin Wienin opiskeluvuoden jälkeen, 1890-91, Janne vetäytyi yksinäisyyteen Loviisaan työskennelläkseen Kullervo sinfoniansa parissa. Vuoden 1892 tammikuun lopussa hän lähti Loviisasta lopullisesti. Evelinan kuoleman, 1893, jälkeen talo siirtyi muille omistajille 1894.
Isoäitinsä Loviisan kodin välityksellä Janne pääsi Sucksdorffien perheen piiriin. Perheet olivat sukua keskenään ja asuivat lähekkäin samassa korttelissa.
Sibeliuksen ja Sucksdorffin perheillä oli taipumusta musiikkiin ja suuri kiinnostus sitä kohtaan. Jannen nuoruuden aikoihin he soittivat usein yhdessä Sucksdorffien salongissa, jossa mm. oli piano, harmoni ja omaperäinen herra Sucksdorffin rakentama kielisoitin Elegicon.
Nuoruudessaan, mahdollisesti vuoden 1885 paikkeilla, Sibelius sävelsi kvarteton pianolle, viululle ja sellolle Sucksdorffin perheelle. Harmoniääni oli tarkoitettu soitettavaksi rouva Betty Sucksdorffille, maalari Berndt Lindholmin sisarelle. Pianoääni oli luultavasti tarkoitettu täti Evelinalle. Jousisoittimia soittivat herrat: selloa Israel Sucksdorff, joka myös Lill-Isuksi kutsuttiin, ja viulua säveltäjä Janne Sibelius itse.
Loviisan musiikkielämä koki nousukauden 1890-luvulla. Erityisesti vesihoitolaitos lienee vaikuttanut siihen, että musiikkiesiintymisiä oli paljon. Kaupungissa oli tuolloin mm. vastaperustettu jousikvartetti, torviseptetti, filharmoninen orkesteri ja mieskuoro. Nuori Jean Sibelius oli mukana useissa julkisissa musiikkitapahtumissa.
Kesällä 1889 Jean ja Christian konsertoivat Loviisassa illanvietossa kylvettäjättärien, ”baderskojen” eläkekassan hyväksi. Hufvudstadsbladetin mukaan ”viulisti Sibelius Loviisassa oli säveltänyt sonaatin viululle ja pianolle”. Sonaatti oli jo aikaisemmin sävelletty, mutta esitettiin nyt ensimmäistä kertaa. Jeanin loistonumerona oli viulusonaatti, Christianin taas sellofantasia ja Lulu-valssi.
Syksyllä 1891 Kullervoa säveltäessään Jean Sibelius ilmoitti Östra Nylandissa antavansa viulunsoiton, yhtyesoiton ja musiikin teorian opetusta. Hänen ilmoituksessa antamansa osoite on Läntinen Tullikatu 1, nykyinen Sibeliuksenkatu. Hänellä oli syksyn aikana yhdeksän oppilasta ja hän johti filharmonisen seuran kuusitoistamiehistä harrastelijaorkesteria.
”Sucksdorffska”: Kvartetto g-mollissa pianolle, harmonille, viululle ja cellolle. Omaperäinen soitinyhdistelmä selittyy sillä että teos on sävelletty Loviisan ystäville Sucksdorffeille, joilla salongissaan oli sekä piano että harmoni. Harmoniääni oli sävelletty Betty Sucksdorffille ja pianon ääressä istui luultavasti Evelina Sibelius. Selloääni oli kirjoitettu Israel Sucksdorffille ja viuluääni säveltäjälle itselle. Israel Sucksdorff oli Jean Sibeliuksen isän serkku. Teos on teknisesti yksinkertainen, joka viittaa siihen että valmistumisajankohta olisi aikaisempi kuin 1887, mahdollisesti 1885.
Loviisatrio, 1888: Trio pianolle, sellolle ja viululle on sävelletty täti Evelinan kodissa Loviisassa. Sävellys oli tarkoitettu sisarustriolle Lindalle, Christianille ja Jeanille.
Jousikvartetto B-duurissa, 1889: Teosta Jean aloitti säveltämään kesän 1889 aikana ja se valmistui Berliinin opiskeluvuoden jälkeen parina syyskuun päivänä Loviisassa 1890. Sibeliuksen ensimmäinen laajempi teos, jonka hän myöhemmin liitti teosluetteloonsa opusnumerolla varustettuna. Valoisa B-duuri-jousikvartetto syntyi uuden elämänkauden kynnyksellä, kuin hyvästijättönä lapsuuden aurinkoisille päiville, meren kohiseville aalloille ja kukkiville kirsikkapuille.
Andantino Loviisan torviseitsikolle, 1890-91, torviseitsikon stemmakirjan mukaan. Teos on kirjoitettu nimenomaiselle torviseitsikolle. Teos esitettiin ensi kerran Tammisaaren ruotsalaisilla laulu- ja soittojuhlilla, jossa Sibelius oli palkintotuomarina.
Kullervo, 1892: Sinfoninen runoelma orkesterille, laulusolisteille ja kuorolle. Kullervon idea syntyi kevään 1891 aikana Wienissä. Syksystä 1891 lähtien tammikuuhun 1892 Jean Sibelius asui Loviisassa ja työskenteli saadakseen valmiiksi työn, josta tuli hänen läpimurtonsa. Teoksen tapahtumat ja laulutekstit ovat Kalevalasta peräisin.
