Kelluvaan siltaan rakennetaan kulkuaukko veneille

Kelluvaan Kruununsiltaan rakennetaan jalankulun ylityssilta, joka mahdollistaa pienten veneiden kulkemisen sillan alitse. Suunniteltu ylitysilta jätettiin hankintavaiheessa pois elinkeino- ja infrastruktuurilautakunnan päätöksellä.

– Kelluvan sillan hankintabudjetti oli tiukka. Ylityssillan korvaaminen matalammalla virtausaukolla mahdollisti sillan toteuttamisen hankintavaiheen tilanteessa. Vesialue sillan pohjoispuolella on matalikkoa, joka vielä osaltaan puolsi kulkuaukon poisjättämistä, toteaa infrastruktuuripäällikkö Pekka Stenius.

Vesilupaan päivitystä

Kulkuaukon puuttuminen oli kuitenkin ristiriidassa siltaa koskevan vesilupamääräyksen kanssa. Kaupunki oli yhteydessä Uudenmaan ELY-keskukseen, joka ohjeisti hakemaan muutosta määräyksiin lupaviranomaisena toimivalta aluehallintovirastolta. Päätös asiassa saatiin syyskuussa 2025, ja vesilupa on lainvoimainen.

Sillan rakennusmateriaaleja, asennustapaa ja lisävarusteita koskeviin määräyksiin tuli uudessa luvassa joustavuutta. Esimerkiksi käytettäviä materiaaleja ei ole sidottu vain yhteen tyyppiin ja kelluvaan siltaan voidaan lisätä penkeillä varustettuja levennysosia. Kulkuaukkoa koskevaan määräykseen ei kuitenkaan myönnetty muutosta. Ylityssilta tulee toteuttaa alkuperäisen määräyksen mukaisena.

– Kaupunki on tyytyväinen, että sillan määräyksiin saatiin päivitetty ratkaisu, vaikka kulkuaukon toteuttaminen edellyttääkin lisärakentamista. Kelluva silta on ollut nykyisellään toimiva jalankulkuun ja pyöräilyyn, mutta se on rajoittanut vesillä liikkumista. Rakennettava ylityssilta mahdollistaa esimerkiksi melomisen sillan ali, joten muutos monipuolistaa alueen virkistyskäyttömahdollisuuksia. Veden vaihtuvuuteen muutostyöllä ei ole vaikutusta, sillä sillassa on ollut valmistumisesta asti pintavesiselvityksen edellyttämä virtausaukko, sanoo Stenius.

Ponttonirakenteinen kelluva ylityssilta tulee sijoittumaan Kruununsillan keskiosaan, jossa se korvaa nykyisen virtausaukon Loviisanjoen suiston pääuoman kohdalla. Ylityssillan pituus käyntiluiskineen on noin 40 metriä. Veneiden kulkuaukon leveys on neljä metriä ja korkeus veden pinnasta on vähintään puolitoista metriä. Ylitysillan toteuttamista tullaan esittämään vuoden 2026 talousarvioon.

Kruununsilta on 340 metriä pitkä ponttonisilta, joka otettiin käyttöön heinäkuussa 2023. Kävelyyn ja pyöräilyyn tarkoitettu Kruununsilta yhdistää Loviisanlahden itä- ja länsirannan toisiinsa.