Kaupungin henkilöstön lomautusten vaikutukset kaupungin palveluihin syksyllä 2020

Osana Loviisan kaupungin vuosille 2020–2022 laadittua ja kaupunginvaltuuston 9.7.2020 hyväksymää talouden tasapainottamisohjelmaa kaupungin henkilöstöä lomautetaan kahdeksi viikoksi syksyn 2020 ja kevään 2021 aikana. Lomautukset eivät koske ympärivuorokautisen hoidon parissa työskenteleviä ja keväällä koronakriisin takia töiden keskeytyksessä olleiden työntekijöiden palkattomien päivien määrä vähennetään lomautuspäivistä.

Loviisassa pyöräillään ilolla koko viikko

Valtakunnallista pyöräilyviikkoa vietetään 5.–13.9. 2020 teemalla Pyöräilyn ilo. Loviisan kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut haastavat kaikki nousemaan pyörän satulaan ja pyöräilemään esimerkiksi töihin, kouluun ja harrastuksiin.

Maksuttomat kuntotestit Loviisassa tiistaina 1.9.2020

Liikkuva Päijät-Häme -kuntotestikiertue jalkautuu jälleen keväällä 2020 alueen kuntiin. Kiertue toteutetaan yhteistyössä Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry:n, Päijät-Hämeen Liiton ja kuntien toimesta. Syksyllä 2019 testattiin kahdeksassa kunnassa, ja osallistujia oli yhteensä yli 700. Loviisassa kiertue pysähtyy tiistaina 1.9.2020 klo 15–18. Testausmahdollisuus on Forumissa (2. kerros), Brandensteininkatu 13, 07900 Loviisa.

Treenikerho jatkuu syksyllä – mukaan mahtuu vielä!

Treenikerho jatkuu syksyllä! Käytkö yläkoulua tai opiskeletko toisella asteella? Harrastatko tavoitteellisesti jotain urheilulajia ja kilpailet siinä? Osallistu treenikerhon kaksikielisiin aamuharjoituksiin kahdesti viikossa. Kerhoa vetävät koulutetut valmentajat.