Itämeripäivä Loviisassa – kalaonnea, taidetta, purjehdusta ja pulahduksia

Itämeripäivä Loviisassa kokosi väkeä aurinkoiseen elokuun torstaihin

Torstaina 28.8.2025 Loviisassa vietettiin Itämeripäivää kauniissa auringonpaisteessa. Päivän monipuolinen ohjelma toi yhteen kaikenikäiset nauttimaan merellisistä elämyksistä sekä tekemään konkreettisia tekoja Itämeren hyväksi.

Kalaonnea ja uusia oivalluksia Itämeren elämästä

Aamu alkoi kauniissa auringonpaisteessa, kun koululaiset saapuivat Ruusurantaan onkimaan. Päivän aikana nähtiin iloa, riemunkiljahduksia ja aitoja onnistumisen hetkiä, kun kalat kävivät koukkuun. Samalla lapset oppivat kalankäsittelystä ja Itämeren monimuotoisuudesta. Vieraslajeihin tutustuminen avasi silmiä sille, miten nopeasti lajit voivat levitä ja vaikuttaa koko vesistön tasapainoon. Itämeri-ystävällinen koululounas tarjosi myös arvokasta tietoa ja makuelämyksiä nuorille osallistujille.

Roskakävely yhdisti hyötyä ja elämyksiä

Päivän aikana järjestettiin myös opastettuja roskakävelyjä, joissa kymmenet osallistujat kulkivat oppaiden johdolla Ruusurannasta Plagenin uimarannalle. Kävelyt tarjosivat kiinnostavaa tietoa Itämeren historiasta ja nykytilasta, ja samalla kerätyt roskat tekivät näkyväksi sen, kuinka pienillä teoilla voidaan vaikuttaa suuresti ympäristön hyvinvointiin.

Museoissa pysäyttäviä teoksia ja merellistä historiaa

Kaupunginmuseon Notes on the State of the World -taidenäyttely pysäytti katsojat roskista syntyneiden teosten äärelle. Teokset muistuttivat voimakkaasti siitä, miten meremme tulevaisuus on käsissämme. Myös Merenkulkumuseo houkutteli – molempiin museoihin oli päivän kunniaksi vapaa pääsy.

Österstjernan purjehdus tarjosi tietoa ja makuelämyksiä

Merellinen elämys huipentui Österstjernan purjehdukseen Loviisanlahdella. Ammattikalastaja Jesse Holmström ja Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistys ry tarjosivat kuulijoille tietoa kalastuksen arjesta sekä Loviisanlahden suojelusta. Saltbodan suunnittelema erikoismenu kruunasi retken paikallisella kuhaherkuilla.

Yhteinen pulahdus Plagenin uimarannalla kruunasi päivän

Päivän kruunasi mahdollisuus yhteiseen pulahdukseen Plagenin uimarannalla.

Itämeripäivä Loviisassa oli täynnä tietoa, tekemistä ja elämyksiä, ja se tarjosi monille mahdollisuuden pysähtyä Itämeren äärelle – nauttimaan, oppimaan ja sitoutumaan sen tulevaisuuden turvaamiseen.

John Nurmisen Säätiön käynnistämää ja koordinoimaa Itämeripäivää vietetään vuosittain elokuun viimeisenä torstaina erilaisten tapahtumien ja tempausten parissa. Teemapäivän tavoitteena on nostaa esille tärkeitä merellisiä aiheita ja innostaa tekemään konkreettisia tekoja Itämeren hyväksi. Juhlinnan lisäksi tavoitteena on lisätä tietoa meren luonnosta, kulttuurista ja historiasta. Itämeripäivä

Yhteistyöllä onnistunut ja ikimuistoinen Itämeripäivä

Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistys ry, Koskenkylänjoen kalatalousalue, Loviisan kaupungin ympäristönsuojelu, puisto-osasto, kulttuuri- ja vapaa-aikatoimi ja viestintä, Loviisan kaupunginmuseo, Loviisan oppaat ry, Loviisan Merenkulkumuseo ja Österstjernan ry.

Lämmin kiitos kaikille osallistujille ja järjestäjille – yhdessä teimme Itämeripäivästä ikimuistoisen!

Loviisan kaupunki