06.10.2025 Lukeva lokakuu innostaa lukemaan Lokakuussa vietetään Loviisassa Lukevaa lokakuuta, jonka tavoitteena on herätellä lukuiloa. Lukevan lokakuun ytimessä on ”Kympin päivä” -haaste: perheitä kannustetaan lukemaan yhdessä vähintään 10 minuuttia päivässä. Kodit ovat saaneet osallistumisohjeet Wilman kautta. Lukeminen voi toteutua monella tavalla – lapsi voi lukea vanhemmalle, vanhempi lapselle, molemmat voivat lukea omia kirjojaan vierekkäin tai lapsi voi lukea vaikka pehmoleluilleen. Tärkeintä on, että yhdessä pysähdytään lukemisen äärelle. Myös yläkoululaisten vanhempia rohkaistaan mukaan lukuhaasteeseen. Lukeminen ei kuulu vain pienille lapsille – se on laatuaikaa ihan kaikenikäisille. Lukemisen ei aina tarvitse olla kirja – reseptit, fanfiction, laulujen sanoitukset – jokainen minuutti lasketaan. Kodit ovat saaneet osallistumisohjeet Wilman kautta. Lukuhaasteen kohderyhmä on loviisalaisten 1.–9. luokkien oppilaat ja heidän perheensä. Lisämausteena haasteeseen tuodaan ripaus kisailua: se koulu, jonka oppilaat keräävät kahden viikon aikana eniten luettuja minuutteja, palkitaan pizzoilla! Jotta kilpailu olisi reilu isoille ja pienille kouluille, luetut minuutit lasketaan kaavan avulla niin, että otetaan huomioon oppilasmäärä. Lukeva lokakuu tarjoaa tilaisuuden pysähtyä, nauttia yhdessäolosta. Haasteen järjestää Loviisan kielipolku -hanke yhteistyössä ja kulttuuripalveluiden kanssa. Hanketta rahoittaa Opetushallitus. Jaa: Linkki kopioitu leikepöydälle