27.05.2022 Kompostoi puutarhajätteet omalla pihallasi tai vie ne jäteasemalle – puutarhajätteen vieminen metsään tai puistoalueelle on kiellettyä Kevääseen kuuluu pihojen siistiminen ja haravointi. Valitettavasti moni kotipuutarhuri päätyy kippaamaan risut ja haravointijätteet lähimetsään tai kaupungin tai kunnan maille. Se on kuitenkin kiellettyä ja aiheuttaa muun muassa haitallisten vieraslajien leviämistä, rehevöitymistä, ojien tukkeutumista ja esteettistä haittaa. Puutarhajätteet toisen maalle vievä syyllistyy myös jätelain roskaamiskiellon rikkomiseen sekä toisen kiinteistön hallinnan loukkaamiseen, josta säädetään rikoslaissa. Lue lisää
25.05.2022 Suojakatoksen korjauksen suunnittelutyö alkaa bastioni Rosenin palon jäljiltä Loviisan historiallisessa maalinnoitus Rosenissa syttyi varhain keskiviikkoaamuna 25.5. tulipalo, joka vahingoitti linnoituksen suojaksi rakennettuja rakenteita. Vaikka itse linnoitus vaikuttaa selvinneen ehjänä, lämpövaihtelujen vuoksi sortumisvaara on nyt huomattava. Puinen aita jouduttiin raivaamaan palokunnan tieltä, ja kasemattien eteen on pystytetty tilapäinen suoja-aita. Suoja-aidan ylittäminen on kielletty. Asiantuntijaryhmä, jossa on Porvoon ja Loviisan museon edustajia kartoittaa tilannetta paikan päällä iltapäivällä. Lue lisää
24.05.2022 Valkon päiväkodin kuntoa tutkitaan tarkemmin Valkon päiväkotirakennuksessa tehdään kesällä jatkotutkimuksia, joilla selvitetään tarkemmin rakenteiden kuntoa. Saatavien tutkimustulosten ja kustannusarvion perusteella päätetään jatkotoimista. Lue lisää
23.05.2022 Koirapuistohanke etenee Kauan kaivattua koirapuistoa sovitellaan nyt Loviisan Vanhaan Rantaan. Toimenpidelupahakemus on jätetty ja kuulutus asiakirjoineen on nähtävillä 23.5.–13.6.2022 kaupungin verkkosivulla. Lue lisää
20.05.2022 Raideliikennealueiden hankinta ja uusi valotapahtuma kaupunginhallituksessa 23.5.2022 Kaupunginhallitus käsittelee 23.5.2022 kokouksessaan Loviisan vanhan ratapihan raideliikennealueiden hankintaa. Käsittelyssä on myös uuden vuoden tapahtuman uudistaminen ja vuoden 2023 valotapahtuma Ungernin linnoituksella Loistava Loviisa –teemalla. Lue lisää
20.05.2022 Nuorten sarjakuvakilpailun voitti Sisu Huovinen Loviisan kulttuuripalvelut, kirjasto ja nuorisotoimi järjestivät yhdessä kevään aikana nuorille monipuolisen kattauksen sarjakuviin liittyviä tempauksia - sarjakuvanäyttelyn, sarjakuvatyöpajoja ja sarjakuvakilpailun. Sarjakuvakilpailuun saapui yhteensä neljä upeaa kilpailutyötä. Kilpailun voitti Sisu Huovinen. Lue lisää
20.05.2022 Venekyytisovellus rantautuu Loviisaan Loviisassa on otettu käyttöön Bout-niminen palvelu, jonka kautta asukkaat ja matkailijat voivat helposti tilata venekyydin. Lue lisää
18.05.2022 Loviisan matonpesupaikat ovat taas avoinna Loviisan matonpesupaikat ovat taas avoinna. Loviisassa on kahdeksan ympäristöystävällistä matonpesupaikkaa. Lue lisää
18.05.2022 Valo- ja äänitaiteilijoita haetaan tammikuun 2023 valotapahtumaan Loviisan kaupunki avaa valo- ja äänitaiteilijoille suunnatun avoimen ideahaun. Haemme teoksia Loistava Loviisa – Lysande Loviisa -valotapahtumaan, joka tullaan järjestämään Loviisan bastioni Ungernissa ja sen välittömässä läheisyydessä aikavälillä 1.–8.1.2023. Lue lisää