Kaupungin henkilöstön lomautusten vaikutukset kaupungin palveluihin syksyllä 2020

Osana Loviisan kaupungin vuosille 2020–2022 laadittua ja kaupunginvaltuuston 9.7.2020 hyväksymää talouden tasapainottamisohjelmaa kaupungin henkilöstöä lomautetaan kahdeksi viikoksi syksyn 2020 ja kevään 2021 aikana. Lomautukset eivät koske ympärivuorokautisen hoidon parissa työskenteleviä ja keväällä koronakriisin takia töiden keskeytyksessä olleiden työntekijöiden palkattomien päivien määrä vähennetään lomautuspäivistä.

Itäisen rantaradan hankeyhtiöllä on rahoitus

Liikenne- ja viestintäministeriö tiedotti 30.9. sivuuttavansa itäisen ratayhteyden hankeyhtiöstä Itäisen rantaradan vaihtoehdon. Tiedote näyttää perustuvan virheelliseen käsitykseen Porvoo–Luumäki -linjausta toteuttavan itäisen rantaradan suunnittelurahoituksesta.

Loviisan kaupunki mukaan itäisen rantaradan suunnitteluhankeyhtiöön tietyin reunaehdoin

Loviisan kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 2.7.2020 esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunki on kiinnostunut liittymään mukaan ratahankeyhtiön osakkaaksi, mutta sillä edellytyksellä, että valtio päättää ratalinjauksen toteuttamisesta ja että ratalinjaus suunnitellaan elinkeinoelämää ja henkilöliikennettä palvelevana sekaliikenneratana Helsingistä Porvoon, Loviisan ja Kotkan kautta itään.