Rakennus- ja ympäristölautakunnan katselmuskierros Tesjoelle

Loviisan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta jatkaa Loviisan taajamien julkisivukatselmuksia 5.10.2022 ja nyt vuorossa on Tesjoki. Huomiota kiinnitetään luvattomaan rakentamiseen, epäasialliseen varastointiin ja rakennusten heikkoon kuntoon. Ympäristönsuojelun kannalta huomioidaan lisäksi jätteistä ja jätehuollosta aiheutuvaa haittaa ympäristölle, esimerkiksi roskaantuminen tai ympäristön pilaantumisen vaara.

Oletko kiinnostunut toimimaan ulkoiluystävänä?

Tervetuloa ulkoiluystäväkoulutukseen 13.10.2022 kello 9–12 Palvelutalo Esplanadiin, osoitteessa Kuningattarenkatu 7, 07900 Loviisa. Koulutus on tarkoitettu vapaaehtoisille, jotka ovat kiinnostuneita ulkoilemaan yhdessä iäkkään kanssa.

Vapaa-aikapalveluiden jumpat loppukesälle

Drop-in vesijumppia Esplanadissa ja kävelyryhmät eri vauhdeilla järjestetään jo elokuussa. Varsinainen kausi sekä salijumppien että vesijumppien kohdalla alkaa syyskuun alussa ja sinne voi nyt ilmoittautua.