Yleisötilaisuuksia ja tiloja koskevat rajoitukset jatkuvat

Etelä-Suomen aluehallintovirasto päätti 7.1.2022 jatkaa Uudellamaalla välipäivinä voimaan astuneita rajoituksia. Kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset ovat edelleen kiellettyjä ajalla 18.1.2022–31.1.2022. Lisäksi tiettyjä asiakas- ja yleisötiloja tulee edelleen pitää suljettuna ajalla 11.1.2022–24.1.2022. Suljettavaksi määrättyjä tiloja voi kuitenkin edelleen käyttää lasten ja nuorten harrastustoimintaan. Ikärajaa päätettiin nostaa niin että poikkeus koskee nyt vuonna 2003 syntyneitä ja sitä nuorempia.

Pururadat nyt hiihtäjien käytössä

Elinkeino- ja infrastruktuurikeskus muistuttaa, että vaikka lumettomana aikana kävelijät ja koiranulkoiluttajat pääsevät liikkumaan pururadoilla, talven tullen valaistut urat on tarkoitettu hiihtäjien käyttöön.

Jouluviikonloppuna luistelemaan!

Loviisan ulkojäät alkavat olla kunnossa ja lähes kaikilla pääsee jo 22.12.2021 luistelemaan, ilmoittaa elinkeino- ja infrastruktuurikeskus.
– Pernajan, Generalshagenin ja Mickelspiltomin ulkojäiden valmistumisen ajankohta on valitettavasti vielä epäselvä, toteaa kenttämestari Jukka Gustafsson.

Uusia rajoituksia yleisötilaisuuksiin ja yleisiin kokouksiin 4.12.2021 alkaen 

Etelä-Suomen aluehallintovirasto päätti 2.12.2021 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntien alueilla uusista rajoituksista, jotka koskevat sisätiloissa järjestettäviä yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia. Myös yleisölle avoimien ja rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitettujen tilojen käyttöä rajoitetaan. Määräykset ovat voimassa ajalla 4.–31.12.2021. 

Päätöksellä kielletään lauantaista 4.12.2021 alkaen kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 20 henkilöä. Rajoituksen voi välttää ottamalla tilaisuudessa käyttöön koronapassin.

Lapsen oikeuksien viikkoa vietetään Loviisassa 15.–21.11.2021!

Lapsen oikeuksien viikkoa vietetään 15.–21.11.2021 Loviisan varhaiskasvatuksessa, kouluissa, nuorisotyössä ja vapaa-aikatoimessa. Lapsen oikeuksien viikko on toiminnallinen teemaviikko, jonka tavoitteena on edistää Yhdistyneiden Kansakuntien lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettavuutta erityisesti lasten ja nuorten parissa. Vuoden 2021 teemana on lapsen oikeus hyvään kohteluun.