Loviisalaiset ehdottivat 125 eri käyttökohdetta 20 000 eurolle

Loviisassa kokeillaan ensimmäistä kertaa osallistuvaa budjetointia. Loviisalaisia pyydettiin helmikuussa ehdottamaan mihin 20 000 euroa voisi tällä budjettivuodella käyttää. Ehdotuksia tuli 230 kappaletta. Kun hyvin samanlaiset ehdotukset niputettiin yhteen, työryhmälle jäi 125 eri ehdotusta käsiteltäväksi. Työryhmä kiittelee ehdotuksien määrää, laatua ja monipuolisuutta!

Lapset saavat nyt keksiä nimen uudelle kadulle!

Riittää jo tylsät aikuisten jutut! Nyt Loviisan kaupunki haluaa ehdotuksia 1–6-vuotiailta lapsilta. Mikä olisi hyvä nimi vanhalle rata-alueelle tulevan päiväkodin pohjoispuolelle suunnitellulle uudelle kujalle? Anna luovuutesi virrata ja pyydä tylsää (tai hauskaa) aikuista auttamaan sinua lähettämään superehdotuksesi.

Ehdota jotain mitä Loviisa tarvitsee – kaupunki toteuttaa suosituimman idean 20 000 eurolla

Loviisassa kokeillaan nyt ensimmäistä kertaa osallistuvaa budjetointia, jossa asukkaat voivat uudella tavalla vaikuttaa siihen miten yhteisiä verovaroja käytetään. Asukkailta pyydetään nyt ensiksi ehdotuksia millaisiin projekteihin 20 000 euron budjettivaroja voisi käyttää. Ehdotuksia voi jättää 28.2.2023 asti. Ideavaiheen jälkeen asiantuntijat arvioivat ehdotusten toteuttamiskelpoisuuden. Ehdotukset, jotka todetaan täyttävän asetetut vaatimukset, julkaistaan viimeistään alkukesästä, jolloin asukkaat pääsevät äänestämään toteutettavaa projektia.

Runsaat 300 vastasi taideohjelman asukaskyselyyn

Loviisaan on tekeillä taideohjelma, jonka avulla pyritään löytämään uusia tapoja tuoda kulttuuria, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä osaksi loviisalaisten arkea. Tavoitteena on lisäksi kohottaa asuin- ja elinympäristön laatua ja viihtyisyyttä sekä tunnistaa Loviisan alueelle kulttuurihistoriallisesti merkitykselliset osa-alueet.