Pikku kulttuuripolku kasvaa – lisää taidesalkkuja Loviisan päiväkoteihin

Kaveriksi koulujen kulttuuripoluille käynnistyi jo syksyn 2019 aikana varhaiskasvatukselle suunnattu Pikku Kulttuuripolku. Pikku Kulttuuripolun tehtävänä on tarjota materiaalia ja ideoita kulttuurikasvatuksen tueksi päiväkotien henkilökunnalle. Materiaalit ovat lainattavien taidesalkkujen muodossa. Perimmäisenä ajatuksena on saattaa taiteet ja kulttuuri osaksi arkea, ja salkkujen materiaalia voi hyödyntää missä hetkessä vain. Lisäksi jo salkun saapuminen päiväkotiin sekä sen avaaminen ryhmässä voivat olla oma ohjelmanumeronsa!

Osana Loviisan kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelmaa on Loviisan peruskouluissa jo usean vuoden ajan toiminut kulttuuripalveluiden koordinoima kulttuuripolku, joka on antanut kaikille Loviisan koululaisille maistiaisia eri kulttuurin ja taiteen aloilta vuosittain. Kulttuuripolku on työkalu kulttuurikasvatuksen, taidekasvatuksen ja kulttuuriperintökasvatuksen toteuttamiseen kunnassa osana opetusta. Tavoitteena on auttaa niin kasvattajia kuin opettajia hyödyntämään paikallisia kulttuurisisältöjä sekä oppimisympäristöjä. Kulttuurikasvatussuunnitelma takaa tasa-arvoisen mahdollisuuden osallistua ja tutustua taiteeseen ja kulttuuriin; taidot ymmärtää, arvioida ja käyttää kulttuuria kehittyvät ja kyky lukea median sekä ympäröivän maailman välittäviä viestejä vahvistuu. Myös paikallinen lähikulttuuri ja kulttuuriperintö tulevat tutuiksi, ja kulttuurikasvatus opettaa myös ymmärtämään kulttuurien moninaisuutta. Lasten kyky ajatella ja oppia kehittyy, kun he voivat tutkia, tulkita ja luoda – se vahvistaa lapsen positiivista minäkuvaa.

Teatterisalkku, koonnut Teater Fabel. Arvaatko tutun sadun?

Teatteria, musiikkia, tanssia, sanataidetta – salkuista iloa, elämyksiä ja vinkkejä

Pikku Kulttuuripolku käynnistyi aluksi muutaman lainattavan materiaalisalkun voimin, joita päiväkodit saavat lainata kirjastojen kautta. Salkuista ensimmäisenä oli valmiina teatterisalkku, jonka kokoamisesta vastasi Teater Fabel. Salkku sisältää tietyn näytelmän ja siihen liittyvää rekvisiittaa, ohjeita ja erilaisia harjoitteita oman teatterituokion rakentamiseen päiväkodissa. Ohjeissa on myös tärkeä muistutus siitä, että salkun antama tarina on vain lähtökohta: hahmot ja tarinat voivat päiväkotien omissa käsissä päätyä jonnekin aivan muualle!

Myöhemmin valmistui musiikkisalkku yhteistyössä musiikkiopiston kanssa. Tässä salkussa on vinkkejä ja ideoita erilaisiin leikkeihin ja peleihin ääniin liittyen. Lisäksi mukana on rytmisoittimia sekä muun muassa Nalle Nöpönenä, joka kuuntelee mielellään lasten esityksiä.

Syksyn 2021 aikana salkkujen seurueeseen liittyivät Loviisan Tanssiopiston tanssisalkku sekä sanataidesalkku, jonka on koonnut sanataidekasvattaja Satu Liikkanen (Satumatka production). Lisäksi kiertoon on lähtenyt kaksi loru- ja riimisalkkua: suomen- ja ruotsinkielinen. Näistäkin salkuista löytyy suuri määrä kaikkea innostavaa ja ilahduttavaa materiaalia tueksi päiväkotien arkeen.

Tanssisalkku on Loviisan Tanssiopiston tanssin varhaiskasvatuksen tutustumispaketti ja osa tanssiopiston Tanssitassut-hanketta. Tanssisalkun ovat suunnitelleet tanssiopiston lastentanssin opettajat.

Sanataidesalkussa on mukana muun muassa käsinukkeja, kirjallisuutta, musiikkia ja saippuakuplia. Loru- ja riimisalkussa on mukana vinkkejä lorutteluun, ja esimerkiksi suomenkielisestä salkusta löytyvät muun muassa liikennelorupussi sekä liikunnalliset lorukortit. Loru- ja riimisalkut toteutettiin yhteistyössä varhaiskasvatuksen Kieli haltuun -hankkeen, kirjaston sekä kulttuuri- ja liikuntapalveluiden kesken.

Tavoitteena on kaikkien salkkujen ohessa toteuttaa työpajoja ja vierailuita niin kasvattajille kuin lapsille. Toiveena on, että salkut ovat piristyksiä arkeen ja lisätyökaluja päiväkotien ammattilaisten omaan toimintaan, ja että niiden käytöstä saadaan palautetta sekä kehittämisideoita Pikku Kulttuuripolun kehittämistä varten. Ja tietysti hyvinvointia lapsille!