Myöhäistä leväkukintaa Loviisan alueella

Kuluneen kesän ja syksyn poikkeukselliset säät ovat aiheuttaneet myöhäisiä leväkukintoja Loviisan alueella. Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistys on ottanut vesinäytteitä sekä Loviisanlahdesta että Hopomjärvestä viikolla 38.

Viileän kesän aikana käyttämättä jääneet ravinteet ja syksyn lämmin sää ovat saaneet aikaan syanobakteerien massaesiintymisiä, eli ns. sinileväkukintoja Hopomjärvessä. Siellä kukkivat parhaillaan Aphanizomenon– ja Anabaena-sukujen sinilevät, joita esiintyy myös karuissa ja kirkasvetisissä järvissä.

Loviisanlahdella on myös noin viikko sitten tehty havaintoja ruskeasta pintavedestä. Syy pintaveden värjäytymiseen on todennäköisesti runsaiden sateiden tuoma savi sekä piilevien esiintyminen. Loviisanlahdelta tällä viikolla otetussa näytteessä oli Fragilaria– ja Aulacoseira-sukujen piileviä. Väriltään ruskeat piilevät voivat syksyisin muodostaa kukintoja, jotka näkyvät selkeinä kasvustoina veden pinnalla. Tiistaina 19.9. Loviisanlahden pintavedessä ei kuitenkaan enää näkynyt mitään normaalista poikkeavaa.

Lisätiedot: Järviwiki

Mikroskooppikuvia Aphanizomenon –cyanobakteereista (sinilevästä), joka voi järvillä tuottaa hermomyrkkyä (anatoksiini-a). Kuvat: Juha Niemi, Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistys ry