Keskustan uuden skeittiparkin suunnitelma kasvatus- ja sivistyslautakunnassa 23.3.2022

Kasvatus- ja sivistyslautakunnan 23.3.2022 kokouksessa käsitellään ehdotusta rakentaa skeittiparkki, katos ja graffitiseinä Lovisavikens skolan läheisyyteen. Kokouksessa määritetään myös esi- ja perusopetuksen oppilaaksiottoalueet ensi lukuvuodelle, jolloin Haddom skolan oppilaille osoitetaan uusi lähikoulu. Lisäksi lautakunta miettii Koskenkylän koulukeskuksen kielikylpytoimintaa ja saa tiedokseen Loviisan Move!-testien tulokset.

Tiloja koskevat rajoitukset jatkuvat edelleen

Etelä-Suomen aluehallintovirasto päätti 21.1.2022 jatkaa Uudellamaalla voimassa olevia rajoituksia. Tiettyjä asiakas- ja yleisötiloja tulee edelleen pitää suljettuna ajalla 25.1.–7.2.2022. Suljettavaksi määrättyjä tiloja voi kuitenkin edelleen käyttää lasten ja nuorten harrastustoimintaan. Poikkeus koskee vuonna 2003 syntyneitä ja sitä nuorempia.

Haddom skolan lakkautusehdotus kaupunginhallituksessa 24.1.2022

Kuulemisten ja lapsivaikutusten arviointikyselyiden suorittamisen jälkeen Haddom skolan lakkautusehdotusta käsitellään nyt kaupunginhallituksessa 24.1.2022. Kaupunginhallitus ottaa myös kantaa uuteen kulttuurin ja kulttuurimatkailun edistämisohjelmaan, jota työryhmä on tarkentanut kaupunginhallituksen ohjeistuksen mukaisesti.