Jätevesipumppaamon ylivuoto valitettava mutta poikkeava onnettomuus

Valkolammen jätevesipumppaamon vaurioituminen lauantai-iltana johti siihen, että merkittävä määrä puhdistamatonta jätevettä valui Valkonlahteen. Tapahtuma on hyvin valitettava, pahoittelee vesiliikelaitoksen johtaja Markku Paakkarinen. Tämänkaltaiset tilanteet ovat kuitenkin hyvin harvinaisia.

Kouluverkkoselvitys

Tällä sivulla voit perehtyä Loviisan kaupungin koulutoiminnasta vuonna 2016 tehtyyn selvitykseen. Kouluverkkoa koskevat päätökset pohjautuvat selvityksen antamiin tietoihin.

Pikkukaupunki

Elämästä Loviisassa, kaupungin tapahtumista ja palveluista kertova Pikkukaupunki-lehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa.

Loviisan kaupungin vaalitulos vahvistettu

Loviisan kaupungin kuntavaalien tulos on tänään 12.4.2017 vahvistettu keskusvaalilautakunnan päätöksellä. Kaupunginvaltuuston kokoonpano ei vaali-illasta muuttunut. Uusi valtuustokausi alkaa kesäkuussa 2017.