Megaviikonloppu on täällä – Loviisa juhlistaa nimipäiväänsä, Suomen juhlavuotta ja LWT:tä

Tänään 25. elokuuta Loviisan kaupunki kaimoineen viettää nimipäiväänsä ja juhlimme sitä koko illan kestävällä ohjelmalla. Viikonloppuna järjestetään Loviisan Wanhat Talot -tapahtuma, jolloin kaikki kiinnostuneet pääsevät kurkkaamaan kaupungin vanhoihin taloihin ja kadut ja torit täyttyvät tuhansista ihmisistä. Kun lisäksi tästä viikonlopusta on sata päivää Suomen 100-vuotispäivään, meillä on runsaasti syitä juhlaan.

Tulevaisuuden kuusi istutettiin Komendantinpuistoon

Kuusivuotias Axel Granlund Tesjoen päiväkodista istutti Tulevaisuuden kuusen Komendantinpuistoon Snellmanin päivänä 12. toukokuuta 2017. Apunaan tärkeässä tehtävässä hänellä oli Loviisan kaupungin työharjoittelija, metsätaloutta opiskeleva Sebastian Lindqvist.

Agricola-projekti

Pernajan kunnan ja Turun yliopiston arkeologian oppiaineen yhteistyöhankeessa tutkittiin Pernajassa 1500-luvun alussa syntyneen Mikael Agricolan aikaa arkeologisin keinoin.

Yläpaja

Strömforsin ruukin Yläpajaan eli " Hänen Armonsa pajaan" on entisöity täysin toimiva entisajan rautapaja vesivasaroineen ja ahjoineen.

Alapaja

Alapajassa voit tutustua ruukin pajojen työvälineisiin ja tuotantoon sekä kurkistaa konttoriin.